siirtolaisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

siirtolaisuus

Tuhannet siirtolaiset elävät surkeissa oloissa kuukausi Morian vastaanottokeskuksen palon jälkeen – Ihmiset pesytyvät meressä eikä kaikissa teltoissa ole lattiaa

Kengät asvaltilla, taustalla meri.

Tuhannet siirtolaiset elävät surkeissa oloissa kuukausi Morian vastaanottokeskuksen palon jälkeen – Ihmiset pesytyvät meressä eikä kaikissa teltoissa ole lattiaa

Lesboksen saaren uudessa hätämajoituskeskuksessa ei ole suihkuja ja asukkaat kaivavat itse ojia välttääkseen telttojen tulvimisen. Järjestöt vaativat lisäämään pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden siirtoja Manner-Kreikkaan ja muualle Eurooppaan.

Maan sisäisten pakolaisten määrä kasvanut tänä vuonna – ”Suurin osa säähän liittyvistä katastrofeista vasta tulossa”

Ihmisiä ja telttoja leirillä.

Maan sisäisten pakolaisten määrä kasvanut tänä vuonna – ”Suurin osa säähän liittyvistä katastrofeista vasta tulossa”

Sekä konfliktit että luonnonkatastrofit ovat ajaneet ihmisiä pakolaiseksi kotimaidensa sisällä enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Koronavirus pahentaa tilannetta, sillä osa ihmisistä pelkää saavansa tartunnan evakuointikeskuksissa, kertoo tuore raportti.

Järjestöt vaativat Suomea ottamaan lisää vastuuta Morian turvapaikanhakijoista

Keltainen mielenosoituskyltti, jossa lukee I welcome refugees, il faut protéger les réfugiées

Järjestöt vaativat Suomea ottamaan lisää vastuuta Morian turvapaikanhakijoista

Suomi on ilmoittanut ottavansa vastaan tulipalon tuhoamasta Kreikan Moriasta 11 ilman huoltajaa olevaa alaikäistä turvapaikanhakijaa, mutta määrä sisältyy jo keväällä tehtyyn päätökseen. Nyt tarvitaan lisää tekoja, vaaditaan järjestöjen kannanotossa.

”Haluan jakaa oman tarinani rohkaistakseni ihmisiä” – Uusi kirja kertoo ihmiskaupan uhriksi joutuneen Itohan Okundayen selviytymisestä

Nainen puolilähikuvassa, taustalla kukkia.

”Haluan jakaa oman tarinani rohkaistakseni ihmisiä” – Uusi kirja kertoo ihmiskaupan uhriksi joutuneen Itohan Okundayen selviytymisestä

Vain harva ihmiskaupan uhri pääsee irti prostituutiosta ja vielä harvempi puhuu kokemuksistaan ääneen. Yksi heistä on nigerialaissyntyinen, Suomeen päätynyt Itohan Okundaye, jonka tarina on nyt julkaistu toimittaja Kristiina Markkasen kirjoittamana kirjana. Okundayen tarina saattaa vaikuttaa ihmiskaupan uhrien asemaan Suomessa tulevaisuudessa.

Korona ei vähentänyt siirtolaisten rahalähetyksiä Nepaliin, ainakaan vielä – Moni reagoi kriisin lähettämällä lisää rahaa

Buddhalainen temppeli, jonka yllä värikkäitä rukouslippuja.

Korona ei vähentänyt siirtolaisten rahalähetyksiä Nepaliin, ainakaan vielä – Moni reagoi kriisin lähettämällä lisää rahaa

Pandemian alkukuukausina keväällä rahalähetykset notkahtivat, mutta ovat sittemmin lähteneet taas kasvuun. Kasvua on selitetty sillä, että siirtotyöläiset reagoivat kotimaan perheidensä talousahdinkoon lähettämällä enemmän rahaa sekä sillä, että aiemmin koronasulkujen pidättämät varat ovat päässeet perille.

Korona kurittaa kastittomia Nepalissa – ”Tämä pandemia on tullut tappamaan kaltaisemme köyhät”

Ihmisiä rivissä mielenosoituskylttien kera.

Korona kurittaa kastittomia Nepalissa – ”Tämä pandemia on tullut tappamaan kaltaisemme köyhät”

Kastittomia siirtotyöläisiä on palannut Intiasta Nepaliin koronapandemian aikana. Moni ei saa enää töitä koronavirusepäilyn tai taudin sairastamisen takia.

Tilaa aihepiirin siirtolaisuus RSS-syöte