kehitysyhteistyö | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

kehitysyhteistyö

Yhä suurempi osa kehitysavusta on humanitaarista apua

Helikopterista puretaan avustustarvikkeita.

Yhä suurempi osa kehitysavusta on humanitaarista apua

Yli puolet humanitaarisesta avusta tarvitaan pitkittyneiden kriisien hoitamiseen. Uhkana on, että humanitaarisen avun korkea osuus vaikeuttaa ongelmien juurisyihin puuttumista.

Kehitysapuun ennätysmäärä rahaa, mutta prosenttiosuus polkee paikallaan

Sairaanhoitaja antaa rokotteen miehen olkavarteen.

Kehitysapuun ennätysmäärä rahaa, mutta prosenttiosuus polkee paikallaan

Koronapandemian vastainen kamppailu on osaltaan kasvattanut kehitysapulukuja. Kansalaisjärjestö Oxfam kritisoi rokotelahjoitusten laskemista osaksi kehitysapua.

Kehityspoliittinen toimikunta: Suomen kansainvälinen ilmastorahoitus tarvitsee selkeän suunnan

Nainen istuu talon seinustalla ja valmistaa ruokaa kannettavalla keittimellä.

Kehityspoliittinen toimikunta: Suomen kansainvälinen ilmastorahoitus tarvitsee selkeän suunnan

Suomen ilmastorahoituksen taso on jo kasvamassa. Rahoitukselle kaivataan pitkäjänteistä suunnitelmaa ja rahoituksen painopisteiden tarkempaa kohdentamista.

Tavoittamaton 0,7 prosenttia – Kehitysrahoituksen nostamiseen on poliittista tahtoa, mutta tekoja odotellaan yhä

Kymmeniä lapsia juoksee koulurakennuksen pihalla.

Tavoittamaton 0,7 prosenttia – Kehitysrahoituksen nostamiseen on poliittista tahtoa, mutta tekoja odotellaan yhä

Kehityspoliittinen toimikunta jakoi hallitukselle sekä kiitoksia että moitteita arviossaan Suomen kehityspolitiikasta. Kehitysrahoituksen riittämätön taso on Suomen ikuisuusongelma, joka erottaa meidät muista Pohjoismaista.

Kimmo Kososen tehtävänä on vakuuttaa maailman johtajat siitä, että lapsia kannattaa opettaa heidän omalla äidinkielellään – ”En olisi yliopistoon mennessäni arvannut, missä olen nyt”

Mies puolilähikuvassa puisen seinän edessä.

Kimmo Kososen tehtävänä on vakuuttaa maailman johtajat siitä, että lapsia kannattaa opettaa heidän omalla äidinkielellään – ”En olisi yliopistoon mennessäni arvannut, missä olen nyt”

Sadat miljoonat lapset eivät opi koulussa juuri mitään. Osasyynä on, että opetus tapahtuu kielellä, jota he eivät ymmärrä. Suomen Lähetysseuran asiantuntija Kimmo Kosonen on tehnyt yli 20 vuotta työtä ongelman ratkaisemiseksi. Työ vaatii ennen kaikkea kärsivällisyyttä.

Afganistanin avunantajat ovat kinkkisen ongelman edessä – Maa ei pärjää ilman apua, mutta Talebania ei voida tukea

Lapsia pelaamassa jalkapalloa moskeijan edustalla.

Afganistanin avunantajat ovat kinkkisen ongelman edessä – Maa ei pärjää ilman apua, mutta Talebania ei voida tukea

Avunantajat pohtivat parhaillaan kuumeisesti, miten tukea Afganistanin kehitystä tulevaisuudessa, sillä kehitysyhteistyöhankkeet on jouduttu Talibanin valtaantulon vuoksi keskeyttämään. Ilman apua maa ei pärjää. ”Ei siellä pystytä pyörittämään peruspalveluita. Se tarkoittaa enemmän köyhyyttä”, sanoo ulkoministeriön asiantuntija Merja Mäkelä.

Suomi keskeyttää kehitysyhteistyönsä Afganistanissa

Kaksi miestä vierekkäin, taustalla Afghanistan 2020 -logo.

Suomi keskeyttää kehitysyhteistyönsä Afganistanissa

Afganistan on ollut Suomen tärkein kehitysyhteistyön kumppanimaa. Nyt hankkeet keskeytetään ja jatkoa arvioidaan uudelleen, kun maan tilanne selkiytyy.

Vuoden maailmanparantaja -palkinto vammaistyötä tukevalle Abilis-säätiölle – Pandemia teki järjestön tuesta aiempaakin kysytympää

Kaksi naista sekä opaskoira seisovat esiintymislavalla.

Vuoden maailmanparantaja -palkinto vammaistyötä tukevalle Abilis-säätiölle – Pandemia teki järjestön tuesta aiempaakin kysytympää

Maailma kylässä -festivaaleilla palkittu Abilis-säätiö tukee kehittyvien maiden vammaisjärjestöjä. Viime vuonna se myönsi tukea etenkin saavutettavan koronatiedon levittämiseen ja hygieniatarvikkeiden jakamiseen. Toiminnanjohtaja Marjo Heinosen mukaan pandemiasta on syytä ottaa opiksi.

Suomen uudessa kehityspolitiikan selonteossa on hienoja periaatteita, mutta konkretia puuttuu, kritisoivat järjestöt – ”Voi jäädä rammaksi ankaksi”

Kaksi naista tietokoneen ääressä takaapäin kuvattuna.

Suomen uudessa kehityspolitiikan selonteossa on hienoja periaatteita, mutta konkretia puuttuu, kritisoivat järjestöt – ”Voi jäädä rammaksi ankaksi”

Eilen julkaistu uusi kehityspoliittinen selonteko linjaa, että Suomi saavuttaa vuonna 2030 tavoitteensa ohjata bruttokansantulostaan 0,7 prosenttia kehitysyhteistyöhön. Järjestöt kritisoivat kuitenkin aikataulun puuttumista. Selonteon toteuttamista varjostaa myös perussuomalaisten jääminen pois.

Tilaa aihepiirin kehitysyhteistyö RSS-syöte