kehitysyhteistyö | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

kehitysyhteistyö

Kysely: Selvä enemmistö suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä, mutta jakautuminen sukupuolen ja puoluekannan mukaan on yhä jyrkempää

Suomen lippu.

Kysely: Selvä enemmistö suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä, mutta jakautuminen sukupuolen ja puoluekannan mukaan on yhä jyrkempää

Peräti 80 prosenttia naisista mutta vain 46 prosenttia miehistä pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä. Samanlaisia jakolinjoja näkyy perussuomalaisten ja muiden puolueiden välillä, selviää ulkoministeriön Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Rikkaille maille kritiikkiä ilmastorahoitustilastojen paisuttelusta –”Yhdysvalloissa ihmiset käyttävät kissojensa ja koiriensa ruokkimiseen enemmän rahaa”

Nainen ojentaa leikkisetelinippuja.

Rikkaille maille kritiikkiä ilmastorahoitustilastojen paisuttelusta –”Yhdysvalloissa ihmiset käyttävät kissojensa ja koiriensa ruokkimiseen enemmän rahaa”

Oxfam-järjestön mukaan rikkaat maat ovat ohjanneet todellista ilmastorahoitusta köyhille maille alle kolmanneksen siitä, mitä ne itse ovat väittäneet. Tällä viikolla järjestettävässä Bonnin ilmastokokouksessa on määrä keskustella ilmastorahoituksesta, mutta sopuun on vaikea päästä.

Eriarvoisuus hätkähdyttää yhä Nepalissa kehitysyhteistyötä tekevää Mimosa Hedbergiä, mutta kyynisyydelle ei ole sijaa – ”Tällä alalla on pakko olla vähän idealisti”

Nainen puolilähikuvassa puiden alla.

Eriarvoisuus hätkähdyttää yhä Nepalissa kehitysyhteistyötä tekevää Mimosa Hedbergiä, mutta kyynisyydelle ei ole sijaa – ”Tällä alalla on pakko olla vähän idealisti”

Suomen Lähetysseuran viestinnän asiantuntija Mimosa Hedberg kirjoitti kirjan kokemuksistaan Nepalissa, joka on yksi maailman köyhimmistä maista. Viiden vuoden työrupeaman aikana paikallisten ihmisten sitkeys ja halu kehittää maata on tehnyt häneen vaikutuksen. ”Nepalin haasteet korostuvat helposti, mutta monet asiat ovat täällä hyvin.”

Winnie Masai pakeni lapsena vaaliväkivaltaa ja johtaa nyt järjestöä, joka kouluttaa tavallisista ihmisistä kansalaisaktivisteja

Nainen puolilähikuvassa.

Winnie Masai pakeni lapsena vaaliväkivaltaa ja johtaa nyt järjestöä, joka kouluttaa tavallisista ihmisistä kansalaisaktivisteja

Maailma kylässä -festivaalilla puhuva Winnie Masai johtaa kenialaista InformActionia, joka auttaa kenialaisia tarttumaan yhteiskunnallisiin ongelmiin oma-aloitteisesti. Hänen mukaansa investoiminen ruohonjuuritason aktivismiin voi auttaa myös globaalin demokratian kriisin ratkaisemisessa.

YK-konferenssissa luotiin uusi pohjapiirustus köyhien maiden tukemiselle – Kiristyneessä geopoliittisessa tilanteessa sen toteuttajiksi kaivataan etenkin länsimaita

Banneri, jossa mies lähikuvassa ja teksti Puheenvuoro.

YK-konferenssissa luotiin uusi pohjapiirustus köyhien maiden tukemiselle – Kiristyneessä geopoliittisessa tilanteessa sen toteuttajiksi kaivataan etenkin länsimaita

Maaliskuussa järjestetyssä YK:n vähiten kehittyneiden maiden konferenssissa sovittiin toimenpideohjelmasta, joka tähtää muun muassa maailmantalouden rakenteiden uudistamiseen. Ohjelma pitää toteuttaa kestävän kehityksen edistämisen takia mutta myös siksi, että jos talouden rakenteellisia ongelmia ei korjata, autoritääriset voimat saavat edelleen polttoainetta väitteilleen lännen tekopyhyydestä, kirjoittaa Lähetysseuran johtava vaikuttamistyön asiantuntija Niko Humalisto.

Voiko nainen suojautua verkkovihalta, Elina Nikulainen?

Nainen puolilähikuvassa rakennuksen edessä.

Voiko nainen suojautua verkkovihalta, Elina Nikulainen?

Naisten verkossa kokevan vihan vaikutus moninkertaistuu, sillä naiset kokevat häirintää kaikkialla. Jokaisella on oikeus omiin digitaalisiin rajoihin, muistuttaa tasa-arvoasiantuntija Elina Nikulainen, joka on selvittänyt kehittyvien maiden naisihmisoikeuspuolustajien asemaa digitalisoituvassa maailmassa.

Ukrainan sota nosti kansainvälisen kehitysavun ennätyslukemiin

Lapsia piirtämässä pöydän ääressä, taustalla aikuisia.

Ukrainan sota nosti kansainvälisen kehitysavun ennätyslukemiin

Viime vuonna annettiin enemmän kehitysapua kuin koskaan aiemmin. Taustalla on Ukrainan sota ja kasvaneet pakolaiskulut. Oxfam-järjestö kritisoi kuitenkin rikkaiden maiden tilastointikäytäntöjä.

Tilaa aihepiirin kehitysyhteistyö RSS-syöte