YK epäilee Etelä-Sudanin armeijaa julmuuksista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK epäilee Etelä-Sudanin armeijaa julmuuksista

Naisia on raiskattu ja poltettu koteihinsa, kertoo YK:n Etelä-Sudanin rauhanturvaoperaatio.

Etelä-Sudanin armeija on saattanut syyllistyä laajoihin ihmisoikeusloukkauksiin, kuten tappamiseen, tyttöjen ja naisten raiskaamiseen ja polttamiseen elävältä.

YK:n rauhanturvaoperaation Unmissin keräämien tuoreiden tietojen mukaan armeija ja siihen sidoksissa olevat aseelliset ryhmät ovat myös ryöstelleet ja tuhonneet kyliä ja ajaneet pakosalle yli 100 000 ihmistä Unityn osavaltiossa, jossa väkivalta on viime aikoina kiihtynyt.

Unmiss kertoo haastatelleensa 115:tä todistajaa ja uhria, jotka kertoivat taistelijoiden muun muassa siepanneen ja käyttäneen seksuaalisesti hyväksi lukuisia naisia ja tyttöjä, joista osa on jopa poltettu koteihinsa elävältä.

Unmissin mukaan väkivallan kiihtyminen on tuonut mukanaan uutta brutaaliutta. 

"Kuvattujen julmuuksien laajuus ja taso kertovat syvästä vihamielisyydestä, joka ylittää poliittiset erimielisyydet", raportissa todetaan.

Unmissin johtaja Ellen Margrethe Løj vaatii Etelä-Sudanin viranomaisia päästämään YK:n ihmisoikeustutkijat tutkimaan tapauksia. Aiemmin Unmissin edustajia ei kuitenkaan ole aina päästetty armeijalle tärkeille paikoille.

Etelä-Sudanin sisällissota alkoi joulukuussa 2013, vain kaksi ja puoli vuotta maan itsenäistymisen jälkeen presidentti Salva Kiirin ja varapresidentti Riek Macharin riitauduttua. Riita johti etnisten ryhmien väliseen sotaan. YK:n ennustaa, että tänä vuonna maassa tulee olemaan noin 1,95 miljoonaa sisäistä pakolaista. Avustusjärjestöt ovat varoittaneet, että maata uhkaa myös vakava ruokapula.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia