VGK-tuen tulevaisuus edelleen hämärän peitossa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

VGK-tuen tulevaisuus edelleen hämärän peitossa

Järjestöt kritisoivat ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuen epävakaata asemaa. Ulkoministeriö lupaa pian päätöksiä, mutta resurssipulan vuoksi ensi vuoden hakukierrosta ei voida vielä avata.

Ulkoministeriö saattaa sittenkin jatkaa viestintä- ja globaalikasvatustuen hallinnointia itse. Tietoa tuen tulevaisuudesta saadaan piakkoin, kertoo ministeriön kehityspoliittisen osaston päällikkö Pekka Puustinen.

Ulkoministeriön järjestöille myöntämä viestintä- ja globaalikasvatustuki eli VGK-tuki oli tarkoitus siirtää suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kattojärjestön Kepan hallinnoitavaksi viime vuonna.

Operaatio pysähtyi, kun Valtiontalouden tarkastusvirasto totesi sen laittomaksi. Ulkoministeriö on pohtinut ratkaisuksi lakimuutosta, mutta nyt vaihtoehtoja ollaan Puustisen mukaan harkitsemassa vielä kerran uudelleen.

"Pohdimme tällä hetkellä, onko lainsäädännön kautta tapahtuva VGK-tukien siirto kestävä ratkaisu. Toinen mahdollisuus on, että järjestämme resurssit ministeriössä ja hoidamme asian normaalitavalla. Asia pitäisi hoitaa nykyisen henkilöstökehyksen sisällä, sillä resursseja ei tule yhtään lisää", Puustinen kertoo.

Tuesta tullut epävakaampi

Ulkoministeriö jakaa vuosittain parin miljoonan euron edestä tukea kymmenien kansalaisjärjestöjen viestintä- ja globaalikasvatushankkeisiin. Suuren hakemusmäärän vuoksi käsittely vaatii ministeriöltä paljon henkilöstöresursseja, joita ei viime vuosina ole ollut riittävästi.

Esimerkiksi ensi vuoden hakukierrosta ei vielä ole avattu, koska riittäviä henkilöstöresursseja ei ole Puustisen mukaan vielä pystytty varmistamaan. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että resurssit löytyvät, hän sanoo.

Järjestöjä tilanne närästää. Monen mielestä tuki on viime vuosina muuttunut epävakaampaan suuntaan, kun tukea käsittelevät virkamiehet vaihtuvat vuosittain ja tukipäätökset tulevat, milloin sattuu.

"Pitkään tukea hoiti sama virkamies, ja prosessissa oli järjestöjen kannalta ennakoitavuutta. Nyt vaihtuvuus on ollut nopeaa, käsittelijät vaihtuvat tiheään tahtiin. Ulkoministeriössä ei ole vähään aikaan ollut henkilöä, joka olisi kiinnostunut tuen aidosta kehittämisestä", sanoo VGK-tukea nimettömästi kommentoiva suomalaisen kansalaisjärjestön toiminnanjohtaja.

Osa järjestöistä on allekirjoittanut Kepan kirjoittaman kirjeen, jonka toivotaan edistävän tuen hallinnoinnin johdonmukaisuutta ja ennakoitavuutta. Kirje jätettiin ministeriölle viime viikolla.

Puustisen mukaan tuen epävarmuuteen liittyvät ongelmat ovat hyvin ministeriön tiedossa, ja siksi pohdinta tuen hallinnoinnista on nyt meneillään.

Linjamuutosta ei tehty

Järjestöt ovat näreissään myös siitä, että vuoden 2012 tukien raportointi sekä tämän vuoden tukien haku osoittautui monelle aiempaa hankalammaksi. Useiden järjestöjen mukaan ulkoministeriö tulkitsee hakuohjeita nyt aiempaa tiukemmin. Pienistäkin rahasummista on pitänyt tehdä tarkkaa selkoa, ja hankkeilta on vaadittu tarkkoja selvityksiä vaikuttavuudesta, mikä on lisännyt järjestöjen hallinnollisen työn taakkaa.

Se on huomattu myös Kepassa, joka antaa järjestöille VGK-tukineuvontaa. Järjestökoordinaattori Minna Mannertin mukana viime kierroksella ulkoministeriöltä saatiin aiempaa enemmän tietoa ja vuoropuhelua oli enemmän. Toisaalta järjestöiltä on tullut aiheesta Kepalle hieman aiempaa enemmän kysymyksiä.

"Vaikuttaa siltä, että ministeriössä on oltu tiukempia kriteerien tulkinnan suhteen. Jotkut järjestöt, jotka ovat saaneet tukea useampana aiempana vuonna, ovat nyt jääneet rannalle", hän kuvailee.

Pekka Puustisen mukaan varsinaisia linjamuutoksia tai kriteerien tiukennuksia ei ole tehty.

"Meillä on oli viime kierroksella päteviä ihmisiä hoitamassa hakua sekä resursseja hoitaa tukikierrosta siten kuin pitäisikin. Ehkä aiemmin meillä on ollut vielä vähemmän ihmisiä hoitamassa hakua. Joku hakija saattaa katsoa, että nyt seuraamme hakuja tarkemmin kuin ennen", hän toteaa.

Hallitus on päättänyt kehysriihessään leikata kehitysyhteistyövaroja lähivuosina. Puustisen mukaan merkkejä siitä, että VGK-tukea leikattaisiin erityisen paljon, ei ole.

Maailma.net kuuluu VGK-tuen saajiin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia