Uusi vaurausmittari haastaa bruttokansantuotteen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uusi vaurausmittari haastaa bruttokansantuotteen

Bruttokansantuotteen mittaaminen antaa liian kapean kuvan vauraudesta, sanovat tutkijat.

Maiden vaurautta pitäisi tarkastella laajemmin kuin vain bruttokansantuotteen näkökulmasta, sanoo muun muassa YK-järjestöjen asiantuntijoista koostuva tutkijaryhmä. 

Tutkijoiden tällä viikolla julkaisemassa, historian toisessa inklusiivisen vaurauden indeksissä vaurautta tarkastellaan tuotannollisen pääoman lisäksi myös inhimillisen pääoman, eli koulutuksen, sekä luonnonvarojen näkökulmasta.

Tutkimuksessa tarkastellaan 140 maan vaurauden kasvua vuosina 1992–2010. Sen mukaan inklusiivinen vauraus on kasvanut useimmissa maissa, mutta keskimäärin kasvu on ollut vain kuusi prosenttia. Samaan aikaan bruttokansantuote on kasvanut noin 50 prosenttia. Luonnonpääoma taas on vähentynyt jopa 30 prosenttia tutkimuksessa kerrotaan.

Erot maiden sisällä ovat suuret: esimerkiksi Qatarissa bruttokansantuote kasvoi 85 prosenttia, mutta inklusiivinen vauraus väheni samaan aikaan 53 prosenttia, raportissa kerrotaan.

Tutkijoiden mukaan inklusiivinen vauraus pitäisi ottaa mukaan maiden talouspolitiikan suunnittelussa.

"Yli puoli vuosisataa olemme arvioineet kansakuntien edistystä sillä perusteella, paljonko tuotetaan, kulutetaan ja investoidaan. Olemme mitanneet edistystä dollareissa ja keränneet tiedot yhteen helposti vertailtavaksi bruttokansantuotteeksi. Oletus, että resurssipohja, josta tämä kasvu riippuu, on ääretön, ei kuitenkaan ole totta", muistuttaa raportin tekoa johtanut Anantha Duraiappah OneWorld-uutispalvelussa.

Suomessa muutokset ovat olleet pieniä. Inklusiivinen vauraus on kasvanut 1,1 prosenttia. Luonnonpääoman kasvu on pysynyt nollilla, tuotannollinen ja inhimillinen pääoma ovat kasvaneet hiukan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia