Suomi ja Ruotsi jäädyttivät tukensa Sambian viljelijäjärjestölle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomi ja Ruotsi jäädyttivät tukensa Sambian viljelijäjärjestölle

Taustalla on epäily kehitysyhteistyövarojen väärinkäytöstä. Suomi on maksanut järjestölle ennen tukien jäädytystä viisi miljoonaa euroa.

Suomi ja Ruotsi ovat jäädyttäneet kehitysyhteistyövaroista myönnettävän tukensa Sambian kansalliselle viljelijäliitolle ZNFU:lle. Syynä on epäily varojen väärinkäytöstä.

Ulkoministeriö kertoi jo helmikuussa, että epäily väärinkäytöksestä nousi esiin Ruotsin kehitysyhteistyöviraston Sidan teettämässä tilintarkastuksessa, joka helmikuussa oli vielä kesken. Eilen ministeriö tiedotti, että tilintarkastuksen pohjalta tehdään nyt syvennetty tarkastus, joka teetetään kansainvälisellä tilintarkastusyhtiöllä.

Avunantajat eivät maksa ZNFU:lle uusia tukirahoja, ja sitä on vaadittu rajoittamaan jo maksetuilla tukivaroilla tehtävä toiminta minimiin.

Väärinkäytöksen tarkempaa sisältöä ei vielä kerrota. Ruotsin kehitysyhteistyöviraston Sidan verkkosivujen mukaan tilintarkastus on vahvistanut epäilyksiä väärinkäytöksistä. Väärinkäytöksistä oli annettu myös nimetön ilmanto. Syvennetyn tarkastuksen on määrä valmistua kesäkuussa.

Suomen oli määrä maksaa ZNFU:lle vuosina 2015–2017 yhteensä seitsemän miljoonan edestä tukea. Summasta viisi miljoonaa euroa on ehditty jo maksaa. Rahoilla on ollut määrä auttaa pienviljelijöitä kasvattamaan tulojaan.

Sambialaismedioiden mukaan ZNFU on maassa muutenkin suurennuslasin alla. Lusaka Times -sanomalehden mukaan järjestön on epäilty myöntäneen johtokuntansa jäsenille epäselviä lainoja. Tapaus on siirretty maan huumekomission tutkittavaksi.

Sambia kuuluu Suomen kehitysyhteistyön kumppanimaihin. Maalle on ollut tarkoitus maksaa tänä vuonna noin 14,8 miljoonaa euroa kahdenvälistä tukea.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia