Saudi-Arabia Suomen tärkeimpien asekauppakumppanien joukkoon | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Saudi-Arabia Suomen tärkeimpien asekauppakumppanien joukkoon

Tuoreen raportin mukaan Suomi myi maahan viime vuonna kranaatinheittimiä. Saudi-Arabia pommittaa parhaillaan Jemeniä.

Suomen sotatuoteviennin arvo pysytteli viime vuonna samoissa ennätyslukemissa kuin vuonna 2013. Näyttää siltä, että Suomen merkittävät asekaupat ovat suuntautumassa yhä enemmän EU:n ulkopuolisiin maihin, todetaan SaferGlobe-tutkimusverkoston tuoreessa raportissa.

Suomen sotatuoteviennin arvo oli viime vuonna yhteensä 223 miljoonaa euroa, miljoona euroa vähemmän kuin ennätysvuonna 2013, jolloin summa oli suurin sitten tilastoinnin alun, vuoden 1998. Summaa nostaa vuosina 2013 ja 2014 toteutunut Patrian panssariajoneuvojen vienti Ruotsiin, mutta ilman niitäkin se on vuosien 2000–2012 vuosittaista keskiarvoa suurempi, raportissa kerrotaan.

Raportin mukaan Suomen tärkein asekauppakumppani oli viime vuonna Ruotsi, mutta sen jälkeen suurimmat asekaupat tehtiin Saudi-Arabian, Arabiemiirikuntien ja Turkin kanssa. Esimerkiksi Saudi-Arabiaan Suomi on vienyt Patrian Nemo-kranaatinheittimiä noin 50 miljoonan euron arvosta. Maa tunnetaan heikosta ihmisoikeustilanteestaan. Se myös tekee ilmaiskuja Jemeniin liittolaistensa avustuksella.

"Yleisesti ottaen, kun aseet on viety, on vaikea enää valvoa, mitä niillä tehdään", toteaa Suomen asevalvontaraportin päätoimittaja Kari Paasonen järjestön tiedotteessa.

Suomen asevientiä säädellään erityisesti EU:n sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden viennin yhteisellä kannalla, joka vaatii muun muassa ottamaan huomioon ihmisoikeudet Euroopan ulkopuolelle menevässä aseviennissä. Vientilupia myöntävät Suomessa eri viranomaiset eri tuotteille. Viime vuonna Suomi muutti politiikkaansa Thaimaan suhteen. Maahan myönnettiin vientilupia vielä tammikuussa 2014, mutta lokakuussa puolustusministeriö hylkäsi kaksi hakemusta, raportissa kerrotaan. Armeija otti Thaimaassa vallan keväällä 2014.

SaferGlobe pitää Pohjoismaiden asevalvontajärjestelmien ongelmana sitä, ettei vietyjen aseiden loppukäyttöä valvota eikä vientilupaa myönnettäessä aina vaadita ostajilta tuotteiden uudelleenviennin rajoittamista. Tämä mahdollistaa pohjoismaisten aseiden pääsyn esimerkiksi konfliktialueille, raportissa todetaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia