Oopiumin viljely noussut ennätyslukemiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Oopiumin viljely noussut ennätyslukemiin

Afganistanissa tuotetaan nyt enemmän oopiumia kuin koskaan aiemmin.

Oopiumin tuotanto on noussut huippulukemiin sen päätuottaja-alueilla Afganistanissa ja Kaakkois-Aasian kultaisen kolmion alueella, sanoo YK.

Esimerkiksi Afganistanissa tuotanto kasvoi jopa viidenneksellä edellisvuodesta. Maan oopiumisadon arvioidaan olevan 6 400 tonnia oopiumia. YK:n asiantuntijoiden mukaan merkkinä huumekaupan ja Afganistanin poliittisen järjestelmän kietoutumisesta yhteen olivat tämän vuoden pitkittyneet vaalit.

"Presidentinvaalien ollessa käynnissä oli valtava kysyntä rahoituksesta," sanoo Jean-Luc Lemahieu, vanhempi virkamies YK:n huumerikollisuustoimistosta.

"Rahoitusta ei ole mahdollista saada laillisin keinoin, joten ehdokkaat hakivat sitä laittomista lähteistä."

Afganistan tuottaa 90 prosenttia maailman laittomasta oopiumista. Nyt tilastoidut satomäärät ovat suurempia kuin koskaan sitten Taleban-hallinnon kukistumisen vuonna 2001.

Oopiumin tuotanto kasvoi myös Myanmarissa ja Laosissa kahdeksatta vuotta peräkkäin. Yhteensä maat tuottivat 762 tonnia oopiumia, josta valtaosa vietiin naapurimaihin heroiiniksi jalostettuna, YK sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia