Nobel-palkinto antaa toivoa Pakistanin tytöille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nobel-palkinto antaa toivoa Pakistanin tytöille

Malala Yousafzain palkinto herättää innostusta Pakistanin tytöissä, joista moni ei edelleenkään pääse kouluun.

(IPS) -- Pakistanin pohjoisosien tyttöjen kamppailu koulutuksesta alkoi kauan ennen kuin Malala Yousafzaita ammuttiin, ja sitä joudutaan jatkamaan vielä pitkään hänen Nobel-palkintonsa jälkeen. Palkinto antaa taistelulle uutta puhtia.

Islamistisen Taleban-järjestön jäsenet ampuivat 15-vuotiasta Yousafzaita päähän lokakuussa 2012. Khyber Pakhtunkhwan maakunnan Swatinlaaksossa asuva tyttö oli puolustanut sukupuolensa oikeutta koulutukseen.

Yousafzai vietiin Britanniaan leikkaukseen, ja hän pelastui. Kotiseudun asukkaiden silmissä hänestä tuli aluetta raastavan terrorin henkilöitymä.

"Nobel-komitea suuntasi valokeilan koulutukseen. Se innostaa vanhempia lähettämään tyttärensä takaisin kouluun", iloitsee yliopiston professori Muhammad Shafique Khyber Pakhtunkhwan maakunnan pääkaupungissa Peshawarissa.

Taleban tuhosi satoja kouluja

Talebaneja alkoi virrata Pakistanin puolelle 2001, kun Yhdysvallat kukisti heidän valtansa Afganistanissa. Rajamaakuntien asukkaita on sen jälkeen pakotettu tiukan islamilaiseen elämäntapaan.

Taleban piti valtaa Swatinlaaksossa 2007–2009. Alueella tuhottiin 224 koulua, mikä suisti yli 100 000 lasta opintieltä.

Swatin kaupungissa asunut 12-vuotias Yousafzai alkoi tuolloin kirjoittaa kokemuksistaan BBC:n urdunkielisille verkkosivuille.

Ne herättivät vastakaikua myös läheisillä heimoalueilla, joiden lapsista puolet ei käynyt koulua. Heimoalueet ovat Pakistanin keskusjohdon alaisuudessa, mutta Taleban sai vahvan jalansijan niissäkin. Kouluja hävitettiin kymmenessä vuodessa noin 750.

Ryntäystä odotetaan

Virallisen tilaston mukaan heimoalueilla on koulutuksen ulkopuolella yli puoli miljoonaa lasta. Islamistien ja armeijan yhteenotot ovat ajaneet väkeä pakoon. Tuorein aalto koettiin kesällä, jolloin Pohjois-Waziristanista pakeni lähes miljoona ihmistä pääasiassa Bannun kaupunkiin Khyber Pakhtunkhwassa.

Evakkolapset ovat miltei sataprosenttisesti ilman opetusta. Ja niin ovat Bannun vakituisetkin asukkaat, koska evakot on majoitettu kouluihin.

Yousafzain esimerkki on voimistanut kamppailua koulutuksen puolesta. Swatinlaaksossa koulunsa aloittavien määrä on noussut kaksi prosenttia kahdessa vuodessa.

"Nyt odotamme ryntäystä kouluun", sanoo Maskeen Khan Swatin kouluvirastosta.

Horjuttaa Talebania?

"Toivomme, että valtio järjestäisi meille opetusta ja vetoamme Malalaan, että hän sijoittaisi varoja heimoalueiden koulutuksen edistämiseen", sanoo Bannussa pakolaisena asuva Yasmeen Bibi, 13, jonka vanhemmilla ei ole varaa yksityiskoulun maksuihin.

Kotiseudulla moni pahastui aikoinaan siitä, että Yousafzai jäi Britanniaan, mutta kaunat unohtuvat juhlittaessa maailman nuorinta nobelistia. Kun palkinto julistettiin, Swatin tyttökoulujen oppilaat lähtivät kaduille jakamaan makeisia.

"Palkinto oli toivonsäde alueen tytöille, jotka ottavat joka aamu suuren riskin lähtiessään kouluun", sanoo Yousafzain entinen luokkatoveri Mushatari Bibi.

Rohkeimpien arvioiden mukaan palkinto horjuttaa Talebanin valtaa, jota yhä useammat haluavat nyt uhmata.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia