Naisilta kiellettyjen töiden lista yhä pitkä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Naisilta kiellettyjen töiden lista yhä pitkä

Lähes kaikissa maailman maissa rajoitetaan yhä naisten työntekoa tai muita taloudellisia mahdollisuuksia lakien avulla, käy ilmi Maailmanpankin raportissa.

Suurin osa maailman maista rajoittaa laeilla naisten taloudellisia mahdollisuuksia. Esimerkiksi naisten työntekoa rajoitetaan sadassa maassa, käy ilmi Maailmanpankin tuoreesta raportista.

Raportissa tarkastellaan lainsäädäntöä 173 maassa. 155:ssä on jonkinlaisia naisiin ja talouteen liittyviä rajoituksia. 41 maassa naiset eivät esimerkiksi saa tehdä tiettyjä tehdastöitä ja 18 maassa heillä on oltava aviomiehen lupa työntekoon. 19 maassa naisten on toteltava miehiään ja 29 maassa he eivät saa tehdä yötyötä.

Esimerkiksi Argentiinassa naiset eivät saa tuottaa tai muokata räjähteitä, syttyviä tai syövyttäviä materiaaleja eivätkä esimerkiksi lastata laivoja. Ranskassa he eivät saa kantaa yli 25 kilon painoisia taakkoja tai kuljettaa kottikärryillä yli 45 kilon taakkoja. Arabiemiraateissa naisten ei ole sallittua esimerkiksi hallita ja monitoroida mekaanisia koneita, korjata tai puhdistaa niitä eikä työskennellä nahkatehtaissa, baareissa eikä asfalttiteollisuudessa. Eniten rajoituksia naisten työpaikoissa on Venäjällä, 456.

Yhteensä raportti löysi lähes 950 sukupuolten eriarvoisuuden muotoa huolimatta siitä, että lähes kaikissa maissa ollaan virallisesti sitä mieltä, että naisia ei pitäisi syrjiä.

Myös edistystä on tapahtunut. Viimeisten kahden vuoden aikana 65 maata on tehnyt yhteensä 94 uudistusta, jotka parantavat naisten taloudellisia mahdollisuuksia. Erityisen paljon uudistuksia on tapahtunut Euroopassa ja Keski-Aasiassa sekä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Esimerkiksi naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen lainsäädäntö on yleistynyt – vielä 25 vuotta sitten lainsäädäntöä ei ollut juuri lainkaan, raportissa kerrotaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia