Lähes puolet tarvitsee humanitaarista apua Keski-Afrikan tasavallassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lähes puolet tarvitsee humanitaarista apua Keski-Afrikan tasavallassa

Maan sisällissota on jo lähes painunut unholaan, mutta väkivaltaisuudet pahentavat yhä köyhyyttä.

Lähes puolet Keski-Afrikan tasavallan väestöstä tarvitsee humanitaarista apua. Huolimatta maan viimeaikaisesta edistyksestä rahoitusta tarvitaan yhä epätoivoisesti, varoittaa YK:n Keski-Afrikan tasavallan humanitaarinen koordinaattori Fabrizio Hochschild.

Hochschild sanoi eilen, että YK tarvitsee maan auttamiseksi pelkästään ensi vuodeksi noin 400 miljoonaa dollaria, eli noin 378 miljoonaa euroa. Tämän vuoden hätäapurahoista on saatu kokoon vain noin kolmannes.

Keski-Afrikan tasavallassa puhkesi vuonna 2013 sisällissota pääosin muslimeista koostuvan Séléka-ryhmän kaapattua vallan ja syrjäytettyä maan presidentin. Sitä vastaan nousivat taistelemaan pääosin kristityt Anti-balaka-kapinalliset. Tilanne on sittemmin rauhoittunut, ja maa järjesti helmikuussa suhteellisen menestyksekkäät vaalit.

Sitä huolimatta maassa on edelleen ollut väkivaltaa, ja konflikti on pahentanut maan kroonista köyhyyttä, Hochschild sanoi eilen.

"Viimeisten kolmen kuukauden aikana kuusi konfliktia on johtanut satoihin kuolemiin ja kymmenien tuhansien pakenemiseen, enkä tiedä, kirjoitettiinko siitä yhtäkään riviä kansainvälisessä mediassa", hän sanoi eilen.

YK:n mukaan noin kymmenesosa maan väestöstä, noin 450 000 ihmistä, on pakolaisena, pääosin Kamerunissa. Toisaalta lähes puolet maan sisäisistä pakolaisista on palannut kotiin.

Keski-Afrikan tasavallassa on maailman korkeimmat äitiys- ja lapsikuolleisuusluvut. Puhtaasta vedestä ja kunnollisista terveyspalveluista on pulaa, samoin maataloustuotannossa tärkeistä siemenistä ja työkaluista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia