Kuusi suomalaisfirmaa ryhtyy käyttämään vastuullista soijaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kuusi suomalaisfirmaa ryhtyy käyttämään vastuullista soijaa

WWF haastoi suomalaiset ruuantuottajat ympäristöystävällisemmän soijan käyttöön.

Kuusi suomalaisyritystä on luvannut lähivuosina ryhtyä käyttämään tuotannossaan vain vastuullisuussertifikaatin saanutta soijaa. Osa siirtyy vastuulliseen soijaan jo ensi vuoden loppuun mennessä, osa myöhemmin, kertoo ympäristöjärjestö WWF.

WWF haastoi isot suomalaiset ruuantuottajat ottamaan käyttöön sertifikaatin, joka esimerkiksi estää haitallisimpien torjunta-aineiden käytön ja uhanalaisten alueiden muuttamisen viljelymaaksi.

Haasteeseen lähtivät mukaan Arla, Atria, Finnprotein, HKScan, Ruokakesko ja Raisioagro. Hankkija, Munakunta, Munax, S-Ryhmä ja Valio jättivät vastaamatta tai kieltäytyivät.

Soijanviljelyllä on kielteiset ympäristövaikutukset etenkin Etelä-Amerikassa, jossa se aiheuttaa esimerkiksi metsäkatoa, eroosiota ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä.

WWF:n mukaan hintaero sertifioidun ja sertifioimattoman soijan välillä on vain noin puoli prosenttia.

WWF:n viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan vain noin neljäsosa Suomessa käytetystä soijasta on vastuullisesti tuotettua. Vain murto-osa maailman soijasta menee suoraan ihmisten käyttöön; suurin osa käytetään eläinten rehuksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia