Järjestöt kampanjoivat perheenyhdistämisen tiukennusta vastaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestöt kampanjoivat perheenyhdistämisen tiukennusta vastaan

Perheenyhdistämisen ehtojen tiukentaminen uhkaa tehdä monen perhe-elämästä lähes mahdotonta, sanovat suomalaisjärjestöt.

Suomalaisjärjestöt keräävät parhaillaan allekirjoituksia vetoomukseen, jolla pyritään estämään hallituksen suunnittelema, perheenyhdistämisiä vaikeuttava lakimuutos. Järjestöjen mukaan monille perheenyhdistäminen olisi lakimuutoksen jälkeen lähes mahdotonta.

"Toimeentuloedellytyksen kiristäminen asettaa kaikki, mutta erityisesti naiset entistäkin heikompaan asemaan. Vaikka naiset pääsisivätkin töihin, yli 2 000 euron kuukausiansiot ovat monelle mahdottomia – puhumattakaan niistä pakolaisista, jotka eivät esimerkiksi terveyssyistä tai luku- ja kirjoitustaidottomina pääse työelämään lainkaan", toteaa toiminnanjohtaja Annu Lehtinen Suomen Pakolaisavusta.

Mukana vetoomuksessa ovat myös Pakolaisneuvonta, Amnesty International ja Kirkon Ulkomaanapu.

Sisäministeriön lakiesitysluonnoksen (pdf) mukaan perheenkokoajan pitäisi tienata kuukausittain nettona 2 600 euroa, jotta hän voisi tuoda Suomeen esimerkiksi puolison ja kaksi lasta. Sääntö koskisi toissijaisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneita mutta ei pakolaisaseman saaneita, mikäli perheenjäsenet hakisivat oleskelulupaa kolmen kuukauden sisällä pakolaisaseman myöntämisestä. Tavoitteena on varmistaa, ettei Suomi näyttäydy "poikkeuksellisen houkuttelevana" turvapaikanhakumaana.

Järjestöjen mukaan perheenyhdistämisen vaikeuttaminen on ristiriidassa myös hallituksen tavoitteen, tehokkaan kotouttamisen kanssa, sillä perheestä erossa oleminen on suurimpia kotoutumisen esteitä. Ne muistuttavat myös, että perheenyhdistämisen ehtoja on tiukennettu Suomessa jo aiemmin, ja sen seurauksena yhdistämishakemukset ovat viime vuosina rajusti pudonneet.

Esimerkiksi vuonna 2014 haettiin kolme kertaa vähemmän perheenyhdistämisiä kuin vuonna 2011. Yksi syy on se, että hakemuksen teossa on vastuussa nykyisin ulkomailla oleskeleva perheenjäsen. Usein se vaatii matkustamista toiseen maahan, mikä ei aina ole mahdollista.

Myös Suomen Unicef on ottanut kantaa lakiesitystä vastaan. Järjestön mukaan hallituksen esitys on jättänyt huomioimatta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaatteen, joka velvoittaa lasten yhdenvertaiseen kohteluun riippumatta esimerkiksi vanhempien varallisuudesta.

"Toimeentulovaatimus tarkoittaa käytännössä sitä, että pienituloisten vanhempien lapset joutuvat elämään ilman toista tai molempia vanhempiaan, mutta rikkaammille suodaan perhe-elämä. Tämä ei ole lapsen oikeuksien sopimuksen edellyttämää yhdenvertaista kohtelua", sanoo ohjelmajohtaja Inka Hetemäki järjestön tiedotteessa.

Luonnos on parhaillaan lausuntokierroksella, ja lain on tarkoitus tulla voimaan viimeistään kesällä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia