Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Nya Argus -aikakauslehden numerossa 6/2013. Tilaa lehti täältä.

"Köyhien miesten olisi raiskattava Arundhati Roy brutaalisti ja heitettävä hänet ulos bussista kuin pala paskaa". Siis samalla tavalla kuin mitä ne kuusi miestä tekivät nuorelle naiselle Delhissä viime joululuussa. Näin vaatii "tavalliseksi perheenemännäksi" esittäytynyt mumbailainen Usha Saras intialaisen Outlook-lehden nettipalstalla.

Mistä moinen tuomio? Kirjailija-aktivisti oli juljennut väittää brittiläisellä tv-kanavalla, ettei Delhin kuvottava joukkoraiskaus suinkaan ollut ainutlaatuinen. Roylla oli ollut otsaa rinnastaa se vallanpitäjien vallattomille, kastihindujen kastittomille ja rikkaiden köyhille rajarikkureille antamiin "opetuksiin". Mikä pahinta, Roy oli elämöinyt maailmalle Intian asevoimien harjoittamasta sukupuolipohjaisesta terrorista.

"Kenen puoleen raiskatun kannattaa kääntyä? Intian parlamentin alahuoneen kansanedustajasta 31 prosentilla on rikossyyte niskassaan."

Sarasin mielestä Roy ansaitsi opetuksen myös veljeilystä niin islamilaisten kuin maolaisten terroristien kanssa, suurpatojen vastustamista ja koko Intia-käsitteen vastustamisesta ja halventamisesta. Saras epäilee näet, josko Roy nousee seisaalleen Intian kansallislaulun soidessa.

Royn kotimaa kätkee sisäänsä kymmeniä suuria ja pieniä Intioita. Sarasin isänmaa on eittämättä yhden koon Hindustania. Näin siitä huolimatta, että hänen kotinsa sijaitsee Intian rikkaimmassa metropolissa Mumbaissa, jonka asukkaista 60 prosenttia elelee slummeissa.

Mikä on Intian suurin sisäpoliittinen uhka? Varallisuuserot, kastilaitos vai hindujen ja muslimien väliset vastakohtaisuudet? Entisen pääministeri Manmohan Singhin mukaan ykköstila kuuluu maolaiselle terrorismille. Se, jos mikä jarrutti hänen valtakuntansa nousua taloudelliseksi supermahdiksi.

Vilkaistaanpa valtiollisen NCRB:n (National Crime Records Bureau) tilastoja. Vuonna 2011 maolaisten ja muiden kapinallisten vastaisissa iskuissa, kastipohjaisissa väkivaltaisuuksissa ja uskontokuntien välisissä yhteenotoissa menehtyi noin 1500 ihmistä. Nämä ovat juuri niitä konflikteja, joiden tutkijat julistavat natisuttavan jättiläisvaltiota liitoksissaan.

Samana vuonna myötäjäismurhissa (morsiamen vanhemmat eivät pystyneet tilittämään avioehdoissa - sulhasen suvun tulkinnan mukaan - sovittua rahasummaa) tapettiin tilastojen mukaan 8618 naista – kaikki ymmärtääkseni siviilejä. Olen törmännyt artikkeleihin (muun muassa The New York Times -lehdessä), joiden mukaan Intiassa surmattaisiin hallituksen tilastojen mukaan jopa 100 000 myötäjäisvaimoa vuodessa. Itse en ole tällaisia tilastoja nähnyt.

Intialaiset terrorismintutkijat puhuvat maolaisten terroristien saastuttamista alueista. Avioliitossa saatu "tartunta" huolestuttaa ani harvoja, vaikka vuonna 2011 tapettiin liki yhtä paljon nuoria vaimoja kuin terroristien, maolaisten ja muiden kapinallisten vastaisissa taisteluissa 53 vuoden (1955 – 2008) aikana. Epäviralliset eli todelliset kuolinluvut ovat toki merkittävästi suurempia niin terroristeiksi leimattujen kuin myötäjäisrikkureidenkin kohdalla.

Muuttuuko uhkajärjestys, jos vertailemme vain kuolemantuottamuksia. Viimeisen 16 vuoden aikana noin 300 000 ylivelkaantunutta maanviljelijää on riistänyt itseltään hengen. Vuonna 2011 oman käden kautta poistui 14 027. Samana vuonna 25 000 nuorta (15–29 -vuotiasta) vaimoa tappoi itsensä (toisten "virallisten" arvioiden mukaan 125 000). Tämänikäisten vaimojen selkeästi muita korkeampi itsemurhamäärä viittaisi siihen, että he ovat joutuneet myötäjäispainostuksen kohteeksi sen jälkeen kun he intialaisen tavan mukaan ovat siirtyneet asumaan aviomiestensä koteihin.

Vuonna 2011 viranomaisille raportoitiin 210 000 seksuaalirikoksesta, joista 24 206 koski raiskauksia. Seksuaalirikoksia tutkivien mukaan vain murto-osa raiskauksista päätyy poliisien kirjoihin. Ken pystyy kartoittamaan edes laittomien raiskausten määrää puhumattakaan neljän seinän sisällä tapahtuvista laillisista aviollisista raiskauksista.

Yhdysvallat on nimennyt Intian terrorismin vastaisen sodan mallioppilaaksi. Intian valtion saavutukset tällä saralla kalpenevat kuitenkin yksittäisen intialaisten toteuttaman maan suurimman julkisen salaisuuden rinnalla. Naisten vastaisessa asemasodassa perheet ja suvut tuhoavat vuosittain noin 900 000 tyttösikiötä. Intiasta puuttuu laskutavasta riippuen 40–55 miljoonaa naista.

Myötäjäismaksut kasvavat Intiassa nopeammin kuin tonttihinnat maan kasvukeskuksissa. Poikalapsiin investointi antaa päivä päivältä paremman tuoton kaikissa tuloluokissa. Sukupuolten ennalta määritys ja aborttien tehtailu ovat Intiassa tuottoisaa bisnestä.

Tyttölapsia eliminoidaan siihen tahtiin, että jos keralalainen ystäväni evp. salakuljettaja M. Ali toimisi yhä vanhassa ammatissaan, hän voisi elättää itsensä kuskaamalla naisia huutavaa vaimopulaa potevaan Pohjois-Intiaan. Keralan osavaltiossa on 1084 naista 1000 miestä kohti kun taas Damanin ja Diun puoliautonomisella alueella vastaava luku on 618 ja Delhissä 866.

Uskonto, traditiot ja kastilaitos syrjivät myös naisia. Kehitystutkimuksen puolelta tiedetään, että "alikehityksellä" on naisen kasvot. Intian vähäväkisimpien ja syrjityimpien kansalaisten parissa naiset muodostavat selvän enemmistön. Lapsityöläisistäkin tytöt ovat sorretuimpia. Kansainvälisten selvitysten mukaan Intia on maailman neljänneksi vaarallisin maa naisille.

Voittaja näyttää selvältä. Julistan Intian suurimman vähemmistön maailman suurimman demokratian suurimmaksi sisäpoliittiseksi uhkaksi.

Barbaarien isku Intian tyttären sydämeen

Delhin joukkoraiskauksen jälkeen delhiläiset tulvivat kadulle protestoimaan. He vaativat vallanpitäjiltä kovempia otteita raiskaajia kohtaan. Kun viranomaiset kohdistivat kovat otteet mielenosoittajiin, protestit levisivät myös muihin Intian kaupunkeihin. Yli-innokkaimmat tarkkailijat näkivät protesteissa yhtäläisyyksiä arabikevääseen. Se oli liikaa nähty.

Keskiluokkaisten kansalaisten mielenilmausten tukahduttaminen väkivaltaisesti teki hallaa Intian maineelle. Imagovahinkojen minimoimiseksi hallitus asetti huipputason oikeusoppineista koostuvan komitean päivittämään sukupuolista väkivaltaa koskevaa lainsäädäntöä. Puheet Intian vapaana rehottavasta raiskauskulttuurista olivat kuitenkin ehtineet jo levitä kansainväliseen mediaan. Intian matkaa suunnittelevat ihmiset ottivat yhteyttä. Sairauksien, liikenneonnettomuuksien ja terrori-iskujen sijaan heitä huolestuttivat nyt raiskaukset: "Pitäisikö minun vaihtaa Thaimaa matkakohteeksi?" "Miten suuressa vaarassa tyttäreni on Intiassa?"

Delhin tapaus toi Intian epäpoliittiseksi leimatun keskiluokan kaduille ensisijaisesti siksi, koska se tapahtui "vastapäivään", perinteistä kastihierarkiaa uhmaten. Alempaan kastiin kuuluvat miehet häpäisivät Delhin illassa ylempään kastiin kuuluvan puhtauden ytimen. Tunnettu intialainen ihmisoikeusjuristi Flavia Agnes kysyykin, olisiko Delhin tapaus saanut yhtä paljon huomiota, jos "köyhät rikolliset" olisivat ainoastaan surmanneet naisen väkivaltaisesti.

Mitä korkeampi kastiasema sinulla on, sitä puhtaampi olet ja vastaavasti, mitä alempi kastiasema, sitä likaisempi. Näin on yhä, vaikka koskemattomuussäännöt ovat toki löystyneet. Koskemattomuuden arjen yksi irvokkaimmista puolista piilee siinä, että ainoa tapa jolla monet yläkastiset eli kosketeltavat miehet alentuvat koskettamaan kastittomia, on raiskaus.

Valtamedia julisti joukkoraiskauksen olleen köyhän Intian isku vauraan ja valistuneen Intian sydämeen. "Intian tyttäreksi" nimetty opiskelija symbolisoi uutta kansainvälisissä sarjoissa menestyksellisesti operoivaa Super-Intiaa. Köyhät rikolliset puolestaan edustivat kehityksen hylännyttä valistumatonta Kehitysmaa-Intiaa. Hivenen analyyttisemmissa pohdinnoissa puntaroitiin sitä, tulisiko rikkaiden ja köyhien välisen kuilun kasvaminen ja kastivastakohtaisuuksien kärjistyminen näkymään lisääntyvinä iskuina vauraiden ja ylempiin kasteihin naisten kaltaisiin pehmeisiin kohteisiin.

Normaaleissa "myötäpäivään" raiskauksissa rikas yläkastinen mies raiskaa köyhän alakastisen naisen. Intian tunnetuimman ihmisoikeusjärjestön PUCL:in (People’s Union for Civil Liberties) mukaan maan väkirikkaimmassa osavaltiossa Uttar Pradeshissa 90 prosenttia raiskauksen kohteeksi joutuneista naisista on dalit-hinduja eli kastittomia. Heistä 85 prosenttia on alaikäisiä.

Delhin tapauksen myötä media on antanut lisää tilaa tapauksille, joissa seksuaalisen väkivallan kohteeksi ovat joutuneet kasvottomat kastittomat. Voikin kysyä, tuoko raiskausuutisten kasvanut seksikkyys tasapuolisimmin oikeutta sukupuolisen väkivallan kohteeksi joutuneille.

Joukkoraiskaus vankisti näet entisestään keskiluokan kauhukuvia maalta tulevista psykopaateista, jotka iskevät uhriensa kimppuun yön pimeydessä hämäriltä pikkukujilla. Tämäntyyppiset mielikuvat lietsoivat lynkkausmielialaa. Tappotuomioiden ohella Delhin raiskaajille vaadittiin kemiallisia kastraatioita. Selvitysten mukaan valtaosa raiskauksista (80–95 prosenttia) tapahtuu kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Se tarkoittaa, että raiskaaja ja hänen uhrinsa ovat ennestään tuttuja toisilleen, useasti sukulaisia.

Delhin tapahtumat antoivat pontta vaatimuksille naisten liikkumista rajaamisesta entistä tiukemmaksi heidän turvallisuutensa nimissä. Suur-Delhin alueen pääministeri Sheila Dixit ohjeisti naisia pysyttelemään sisällä pimeän tullen, koska hän ei pystyisi takaamaan katujen turvallisuutta.

Millaisia turvaohjeita Dixit mahtoi suunnata 20 miljoonan asukkaan metropolin slummeissa asuville sadoilletuhansille lukutaidottomille naisille, niille jotka pitävät Delhin hyvien kotien ihmisten kodit ja kadut puhtaana.

Poliisit pystyttivät kaduille opasteita, joissa nuoria naisia kehotettiin palaamaan suoraan koulusta tai yliopistosta kotiin. Miehille poliisit kauppasivat "Ole mies" -kampanjaa, joissa heitä vaadittiin suojelemaan tehokkaammin naisiaan. Naisaktivistit kysyivät, eivätkö vanhemmat voisi tähdentää pojilleen "älä raiskaa" sen sijaan että he vaatisivat tyttäriään pysymään neljän seinän sisällä.

Ihmisoikeusjuristi Flavia Agnes on huolissaan moraaliprikaatien vallan kasvusta. Hän muistuttaa, että kolmannes poliisille tehdyistä raiskausilmoituksista on tapauksia, joissa teini-ikäisten tyttöjen vanhemmat haluavat tyttäriensä poikaystävät kiipeliin. Agnes uskoo tällaisten tapausten määrän nousevan nyt entisestään, kun valtio nosti laillisen sukupuolisen kanssakäymisen alarajan 18 vuoteen entisestä 16 vuodesta.

Kolmea joukkoraiskauksesta syytettyä miestä edustava asianajaja Manohar Lal Sharma totesi raiskatun opiskelijan ja hänen poikaystävänsä olleen "täydellisesti vastuussa" tapahtumista, koska eihän aviottoman parin kuulu liikkua Delhin illassa. Intian korkeimman oikeuden edessä antamassaan haastattelussa Sharma korosti, ettei "hän ollut koskaan törmännyt tapaukseen, jossa kunniallinen nainen olisi raiskattu". Sharma näyttää tuntevan asiakkaansa, sillä hän totesi myös "ettei edes alamaailman pomo kävisi käsiksi kunnialliseen naiseen".

Ykkösdivisioonan guruihin kuuluva Asaram Bapu puolestaan valisti naisia, miten heidän pitäisi toimia, jotta raiskauksilta vältyttäisiin tulevaisuudessa. Delhissä raiskatun naisen olisi pitänyt ottaa raiskaajia kiinni kädestä yksi kerrallaan ja vakuuttaa heille, että he ovat hänen veljiään. Jos nainen olisi "rukoillut anteeksiantoa, vedonnut ihmisten veljeyteen ja pyytänyt jumalalta apua", niin kaikki olisi päättynyt Bapun mukaan hyvin.

Kansallisen naiskomitean puheenjohtaja Mamta Sharma katsoi naisten pukeutumisen olevan toissijainen syy raiskatuksi tulemiseen. Hänen pukeutumissuosituksensa naisille kuuluu: "Ottakaa intialainen kulttuuri yllenne, kun poistutte kotoa". Elämöinti itsensä raiskattaviksi pukevista naisista sai erään blogistin kysymään, valitsevatko intialaiset miehet Mersun tai Bemarin nimenomaan siksi, että ne varastetaan todennäköisimmin.

Mikä Intia on maitaan?

Kun minun pitää kuvata Intiaa yhdellä lauseella, totean maan olevan "not very much" yhteiskunta. Takavuosina tutisin pelosta tuttavani skootterin kyydissä. Joillakin motoristeilla oli kypärä päässä, meillä ei. Kysyin, onko tässä osavaltiossa kypäräpakko. "Not very much", tuttu totesi ja lisäsi kaasua. Luottamus julkisiin instituutioihin on lempimaassani matalaa sorttia.

Useimmat avioliiton ulkopuolinen sukupuolisen väkivallan muodot on Intiassa kriminalisoitu. Myös eräät avioliiton solmimiseen (myötäjäiset) ja jälkeläisten hankintaan (sukupuolen ennalta määritykset) kytkeytyvät asiat on kriminalisoitu. Jotta ymmärtäisimme, mistä näiden kieltojen "not very much" -luonne johtuu, kurkistetaan intialaisen yhteiskunnan perusteisiin.

Maailman suurimmaksi demokratiaksi itsensä julistanut jättiläinen on taloudellisesti ja sosiaalisesti äärimmäisen eriarvoinen maa. Vuonna 2008 laaditun selvityksen mukaan 77 prosenttia maan kansalaisista eli noin 800 miljoonaa ihmistä joutui kitkuttelemaan 30 sentillä päivässä. Samana vuonna neljä maailman kymmenestä rikkaimmasta ihmisestä oli intialaisia.

Kastilaitos karsinoi intialaiset viiteen pääkarsinaan, jotka puolestaan jakautuvat satoihin pikkukarsinoihin. Kastilaitoksen puolustajien mielestä järjestelmä antaa vakautta maailman monimutkaisimmalle valtiolle, koska kastiasemansa vuoksi jokainen tietää oman paikkansa yhteiskunnassa. Valtaosa 200 miljoonasta dalitista elää julmassa paikassa kohdusta hautaan.

Mikäli dalitit unohtavat paikkansa, se tietää "opetuksia". Eihän Suomessakaan sovi käyttäytyä kastittomasti ei kun säädyttömästi, vaikka säädyt ovat historiaa. Raiskauksen ohella naisille suunnattuihin opetuksiin kuuluvat happohyökkäykset, kasvojen viiltäminen, naisten riisuminen alasti ja julkinen marssittaminen kylän raitin läpi.

Valtavan taloudellisen ja eriarvoisuuden yhteisvaikutus lyö leimansa kaikkialle Intiassa. Toisten ihmisten kunnioitus perustuu pelkoon ja halveksuntaan. Eriarvoisuus ruokkii myös korruptiota. Vauraat eivät jonota köyhien kanssa samoissa jonoissa - paitsi liikenteessä, joka paradoksaalisesti on yksi Intian demokraattisimpia tiloja. Mitä metropolin aamuruuhkaan juuttunut vauras yläkastinen tuttuni huutaa limusiininsa eteen änkeävälle pyöräilijälle? "Semi-illiterate".

Kuten jo sanoin, Intia on tänään jakaantunut jyrkästi kahtia; yhtäältä voimansa tunnossa olevaan menestyvään ja "valistuneeseen" Super-Intiaan ja toisaalta henkensä pitimiksi puurtavaan Kehitysmaa-Intiaan. Sanotaan vaikka, että Superin asukasluku on tällä hetkellä 230 miljoonaa, jolloin loput miljardi intialaista voidaan nätisti määritellä kehitysmaalaisiksi. Luvut elävät, sillä valtaosa kehitysmaalaisista pyrkii ymmärrettävästi Superin kansalaisiksi.

Super tarvitsee työvoimaa, Kehitysmaa työtä. Molemmat hyötyvät, Super vain selvästi enemmän. Siksi rauhanomainen rinnakkaiselo kahden Intian välillä vaikeutuu päivä päivältä. Pääministeri Manmohan Singh puhui maolaisuhkasta, Arundhati Roy köyhyysuhkasta. Iso osa Superin kansalaisista tuntuu uskovan, että sitä suosivan rinnakkainelon jatkumisen takaisi parhaiten vahva mies.

Gujaratin pääministerinvirasta maan johtoon noussut Narendra Modi on niin Intian liike-elämän kuin äärihindujenkin suosikki. Modin "mennään eikä meinata" -meininki on saanut intialaiset suuryritykset siirtämään kilpaa toimintojaan Gujaratiin. "Modin laki" puolestaan teki vaikutuksen äärihinduihin vuoden 2002 puolivaltiollisessa pogromissa, joka vaati noin 1500 – 2000 muslimin hengen. Pääministerin suojelusta nauttivat äärihindut tappoivat liki 300 musliminaista. Amnestyn mukaan useimmat naisista riisuttiin ensi alasti ja pakotettiin marssimaan perheidensä edessä ennen kuin heidät raiskattiin.

Intian pääministerivaalit(!) pidettiin vuoden 2014 keväällä. Galluppien kärkinimeä somistettiin vaalien alla kiireellä hovikelpoiseksi. EU purki jo ennalta vuodesta 2002 voimassa olleen Modi-boikottinsa. Millaista kenttäoikeutta pääministeri Modi tulee lukemaan äärihindulaisille raiskaajille?

Raiskauskulttuuri

"Koska olen intialainen nainen, en voi lähteä kanssasi jäätelölle". Nämä keralalaisen ystäväni sanat takavuosilta ovat syöpyneet mieleeni. Ja Kerala on sentään nimetty naisten valtakunnaksi. Sallinette, taas yksi megaluokan yleistys: intialaisten naisten kesytys on ollut niin tehokasta, että he ovat sisäistäneet rajansa - ja herruuden nätisti. Yhden selvityksen mukaan 54 prosenttia intialaisista naisista hyväksyy sen, että heidän miehensä lyö heitä. Tällaisen tuloksen saavuttaminen edellyttänee uutteraa kurssitusta.

Yksi Intian raiskausdebatin avainkysymyksistä on kuulunut: onko perustelua puhua intialaisesta raiskauskulttuurista. Ihmisoikeusjuristi Flavia Agnesin mielestä raiskaukset ovat Intiassa kulttuurinen asia samalla tavalla kuin asekulttuuri Yhdysvalloissa. Kirjailija-toimittaja Sagarika Gosen mielestä jokainen nainen, joka haluaa olla enemmän kuin äiti ja vaimo, joutuu syvän, suorastaan patologisen vihan kohteeksi.

Kiihtyvä naisviha viestii heidän mukaan siitä, miten kiihkeäksi taistelu julkisista tiloista on käynyt, sen jälkeen kun naisetkin ovat pyrkineet valtamaan oman nurkkansa. Saavutetuista eduista ei luovuta. Raiskaukset tarjoavat edullisen ja tehokkaan keinon pitää tilanvaltaajat ja rajarikkurit aisoissa.

Keralainen kehitystutkija Gilbert Sebastian nimeää naista esineellistävän amerikkalaisen raiskauskulttuurin rantautumisen Intiaan pääsyylliseksi raiskausten rajuun kasvuun Intiassa. Intia teki vuonna 1991 talouspoliittisen täyskäännöksen: se hylkäsi "nehrulaisen" sosialismin ja siirtyi puolisuljetusta kansallista taloussarjasta avoimeen kansainväliseen sarjaan.

Gilbert tukee väitteitään YK:n kokoamilla kansainvälisillä raiskaustilastoilla, joissa on vertailtu montako raiskaustapausta poliisiviranomaisille on raportoitu vuosittain 100 000 asukasta kohti. Vuonna 2010 Yhdysvalloissa luku oli 27,3 ja Intiassa vain 1,8! Ero oli näin merkittävä siitä huolimatta, että poliisille raportoitujen raiskausten määrä on noussut Intiassa uuden talouspolitiikan vuosina (1990–2010) yli 230 prosentilla. Kaiken lisäksi iso osa raiskauksista jää viranomaisten mukaan Yhdysvalloissa raportoimatta, muistuttaa Gilbert.

Entä moniko raiskaus jää raportoimatta Intiassa? Kyseisen YK:n tilaston mukaan Suomessa raportoitiin 24,8 raiskaustapausta 100 000 asukasta kohti vuonna 2010. Voidaanko tästä vetää se johtopäätös, että uhka joutua raiskatuksi on Suomessa liki 14 kertaa suurempi kuin Intiassa. Moniko YK:n tilastoihin törmäävä intialaisnainen uskaltaa päästää tyttärensä lomamatkalle Suomeen?

Eittämättä vastakohtia kärjistävä uusliberalistinen talouspolitiikka lisää Kehitysmaa-Intian katkeruutta hyvinvoivaa Super-Intiaa kohtaan. Todelliset tai kuvitellut uhkakuvat saavat puolestaan Super-Intian linnoittautumaan. Kysymys kuuluu, mikä tulee olemaan sukupuolisen väkivallan rooli jännitteiden kasvaessa kahden Intian välillä.

Rankaisemattomuuden ja eriarvoisuuden liitto

Pohjoisintialaisessa Haryanan osavaltiossa on käynnissä raiskausepidemia. Intian demokraattisen naisyhdistyksen (AIDWA) mukaan epidemiaa ei saada kuriin, koska raiskaajien sijaan poliisit jahtaavat aktivisteja, jotka protestoivat vallanpitäjien ja raiskaajien salaliittoa vastaan. Useimmat raiskaajista ovat nimittäin sukua jollekin, jolla on suhteita joko virallisiin päätöksentekijöihin tai ikiomaa, hyvin miehistä lakiaan lukeviin kyläneuvostoihin.

Kenen puoleen raiskatun kannattaa kääntyä? Intian parlamentin alahuoneen kansanedustajasta 162 eli 31 prosentilla on rikossyyte niskassaan. 76 kansanedustajalla on vakava rikossyyte, jotka koskevat muun muassa murhia, raiskauksia ja kidnappauksia.

Tehelka-lehti tutkaili muutama vuosi sitten (No.15, 2012) parin viikon ajan yli 30 poliisin näkemyksiä raiskausten syistä Suur-Delhin alueella. Enemmistö poliiseista katsoi, että naiset ovat aina itse syyllisiä kohtaloonsa. Heidän näkemyksensä tuntuivat johdonmukaiselta, sillä useimpien lainvalvojien mielestä todellisten raiskausten uhrit eivät koskaan ota yhteyttä poliiseihin.

Eräät poliisit (raportissa ei tarkenneta moniko) katsoivat, että jos nainen suostuu vapaaehtoisesti seksiin miehen kanssa, hänen ei ole tule valittaa, mikäli miehen ystävät makaavat myös hänen kanssaan. Samoin "eräät" poliisit järkeilivät, että "jos nainen on töissä iltaisin toimistossa, hänen pitää olla valmis seurauksiin".

Poliisit olivat asenteellisia. He uskovat, että tyypillinen raiskaaja on köyhä Kehitysmaa-Intian kansalainen, joka etsii uhrinsa Super-Intiasta.

Kynnys raiskausilmoituksen tekoon on korkea. Sen teko vaatii sitä suurempaa rohkeutta, mitä vallattomampi olet. Ensiksi sinun on vakuutettava poliisit, että haluat todella tehdä ilmoituksen. Poliisit tapaavat kysyä monta kertaa, oletko varma, että haluat saattaa perheesi häpeään.

Intian asevoimat tapaavat ylpistellä puhtaudellaan: Pakistanista poiketen ne ovat kuulemma aina keskittyneet vain isänmaan puolustamiseen. Delhiläisessä CWDS:ssä (Centre for Women’s Development Studies) työskentelevä Seema Kazi on tutkinut maansa asevoimien naisiin kohdistamaa väkivaltaa. Hän kysyy, milloin ne, jotka tulivat kadulle Delhin raiskaustapauksen johdosta ryhtyvät protestoimaan asevoimien Kashmirissa (maanpuolustuksellisista syistä?), Koillis-Intiassa (Intian yhtenäisyyden turvaamiseksi?) tai mineraalirikkailla heimoväestön asumilla alueilla (maolaisen terrorismin tukahduttamiseksi?) tekemiä seksuaalirikoksia.

Kyse on sananmukaisesti joukkoraiskauksista: Lääkärit vailla rajoja -järjestön raportin mukaan Intian asevoimat ovat raiskanneet liki 10 000 naista.

Sotilaat voivat raiskata miniriskillä avioliiton ulkopuolellakin. Tämän erivapauden heille takaa vuodelta 1958 oleva poikkeustilalaki AFSPA. Kansallisvaltion tulisi suojella kaikkia kansalaisiaan. AFSPA:n valtuuksilla Intian turvallisuusvoimat tuottavat pelkoa ja turvattomuutta miljoonille kansalaisille, ei vähiten kriisialueilla eläville naisille, väittää Kazi.

Valtaosa raiskaajista on vapaalla Intiassa rankaisemattomuuden takia. Se on pystytetty lujan eriarvoisuuden sisään, jonka säilymistä vallanpitäjät, poliisit ja armeija valvovat. Eriarvoisuus ja rankaisemattomuus tarvitsevat toisiaan. Jos toisella niistä pyyhkii hyvin, niin myös toisella.

Rankaisemattomuutta on epätoivoista yrittää purkaa tilanteessa, jossa yhteiskunnan eriarvoisuus kasvaa päivä päivältä. Oikeusvaltio ei voi voida hyvin äärimmäisyyksien valtakunnassa.

Miten rankaisemattomuuden muurit murskataan?

Sukupuolista väkivaltaa koskevaa lainsäädäntöä selvittävä Verman komissio kirjasi raporttiinsa yli 80 000 suositusta. Tärkeimmät niistä koskivat avioliitossa tapahtuvien raiskausten kriminalisointia ja asepuvussa tehtyjen seksuaalirikosten käsittelyn siirtämistä siviilioikeuksiin eli AFSPA:n sotilaille takaamien erivapauksien hautaamista. Nais- ja ihmisoikeusjärjestöjen järkytykseksi Intian hallitus hylkäsi molemmat ehdotukset. Hiljan voimaan tulleen Intian uuden "raiskauslain" mukaan avioliitossa ja asepuvussa voi yhä raiskata pikkuriskillä.

Pysyykö Delhin raiskaustapauksesta käynnistynyt liikehdintä vain Super-Intian sisäisenä debattina, joka kauhistelee lähinnä vain "omia" piirejä koskettavaa sukupuolista väkivaltaa. Tai kuoriutuuko sen sisältä liike, joka näyttää uskottavalta myös Kehitymaa-Intian kansalaisten silmissä.

Uskaltaako tämä liike horjuttaa rankaisemattomuuden linnakkeen muureja? Vain siten kaikki sukupuolisen väkivallan kohteeksi joutuvat saisivat tasapuolisemman kohtelun. Se on taas ennakkoehto sille, että sukupuolista väkivallan rakenteita voidaan ryhtyä purkamaan.

Entä kuka uskaltaa ryhtyä murentamaan myös avioliiton sisällä harjoitettua laillista sukupuolista väkivaltaa? Se kun vaatii jo kajoamista intialaisen yhteiskunnan tukipilareihin. Arvostettu talouslehti Economic and Political Weekly avasi hiljan pelin: se problematisoi pääkirjoituksessaan järjestetyn avioliiton linkkejä myötäjäisten, perheväkivallan, poikien suosimisen ja tyttövauvojen eliminoimisten kaltaisiin ilmiöihin. EPW:n mukaan näitä intialaisen perheinstituution arkea rämettäviä ja erityisesti naispuolisten perheenjäsenten vapautta riistäviä piirteitä on pakko ryhtyä kritisoimaan, jotta kaikki maan kansalaiset voisivat tulevaisuudessa elää vapaana seksuaalisesta ja muunlaisesta pakosta.