Intia pohtii perustuloa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Intia pohtii perustuloa

Perustulo voisi vähentää köyhyyttä mutta tulla toisaalta liian kalliiksi, maan talousselonteossa arvioidaan.

Intiassa pohditaan perustulon käyttöönottoa köyhien aseman parantamiseksi. Ajatus sisältyy tiistaina julkaistuun maan taloudelliseen selontekoon, joka julkaistiin budjetin esittelyn alla.

Jopa kolmanneksen maailman äärimmäisen köyhistä ihmisistä on arveltu elävän juuri Intiassa. Selonteon mukaan kaikille maksettava perustulo voisikin vähentää köyhyyttä ja lisätä sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä mahdollistaa esimerkiksi tilapäisen työnteon nykyistä paremmin.

Selonteon tekijän, Intian taloudellisen pääneuvonantajan Arvind Subramanianin mukaan perustuloon sisältyy myös riskejä.

"Se on idea, jota on ajankohtaista pohtia nyt – ei välttämättä toteuttaa välittömästi", hän sanoi uutissivusto Voice of American mukaan.

Myös maan valtiovarainministeri Arun Jaitley piti ideaa vakuuttavana vaihtoehtona nykyisille sosiaaliohjelmille mutta varoitti riskeistä ja kuluista, kertoo uutistoimisto Reuters.

Intiassa on tällä hetkellä esimerkiksi kouluruokaohjelma ja maaseudun köyhien työllistämisohjelman. Aina apu ei mene perille asti, ja perustulon uskotaan olevan tässä suhteessa tehokkaampi.

Riskinä perustulossa on selonteon mukaan kuitenkin se, ettei se ehkä kannustaisi työntekoon. Lisäksi se voisi tulla Intialle liian kalliiksi. Käytännössä perustuloa maksettaisiin noin 75 prosentille ihmisistä, mikä tarkoittaisi 4,9:ää prosenttia maan koko bruttokansantuotteesta. Nykyiset sosiaaliohjelmat maksavat noin 2,07 prosenttia.

Perustuloa on jo testattu Intiassa. Suomessa esiteltiin vuonna 2014 naisten ammattiliiton tekemää kokeilua, jonka mukaan perustulo paransi huomattavasti köyhien elintasoa ja taloudellista aktiivisuutta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia