Ilmastomarssi teki osallistujaennätyksen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ilmastomarssi teki osallistujaennätyksen

Noin 600 000 ihmistä ympäri maailman marssi paremman ilmastopolitiikan puolesta.

Noin 600 000 ihmistä marssi viikonloppuna paremman ilmastonmuutospolitiikan puolesta ympäri maailman, kertovat uutislähteet.

Kyseessä oli järjestäjien mukaan historian suurin ilmastomielenilmaus. Eniten osallistujia 310 000–400 000, keräsi New York Cityn marssi. Määrä oli moninkertaisesti enemmän kuin järjestäjät olivat ennakoineet.

Mukana olivat muun muassa YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon, Yhdysvaltain ex-varapresidentti Al Gore ja näyttelijä Leonardo DiCaprio, kertoo uutistoimisto Reuters.

Yhteensä marsseja oli noin 2 500 166 maassa. Suurimmat marssit nähtiin New Yorkin lisäksi Lontoossa, Melbournessa, Pariisissa, Berliinissä ja Riossa.

Helsingissä osallistujia oli Helsingin Sanomien mukaan yli tuhat.

Ilmastomarssi järjestettiin YK:n tiistaina pidettävän, tulevaa ilmastosopimusta pohjustavan kokouksen alla. Tarkoituksena oli vaatia New Yorkissa kokoontuvia maailman johtajia taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia