Ihmisoikeusliitto vetoaa rasismista vapaiden kuntavaalien puolesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ihmisoikeusliitto vetoaa rasismista vapaiden kuntavaalien puolesta

Järjestö toivoo, että kevään kuntavaalit käytäisiin ilman rasistisia kirjoituksia, ilmaisuja tai muuta rasistista toimintaa.

Ihmisoikeusliitto vetoaa suomalaisiin puolueisiin, jotta kevään kuntavaalit käytäisiin ilman rasistisia kirjoituksia, ilmaisuja tai muuta rasistista toimintaa. Järjestö julkaisi tänään vetoomuksen rasismista vapaiden kuntavaalien puolesta.

"Poliitikoilla on erityinen vastuu toiminnastaan. Kuntavaaliehdokkaat ovat paikallisia mielipidevaikuttajia. He voivat vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin ja ihmisten asenteisiin", muistuttaa Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila Ihmisoikeusliiton tiedotteessa.

Eduskuntapuolueet ovat allekirjoittaneet Euroopan poliittisten puolueiden rasisminvastaisen peruskirjan ja uusineet sitoumuksensa vuonna 2015 muun muassa Ihmisoikeusliiton kampanjoitua aiheesta. Sitoumukseen kuuluu, etteivät puolueet julkaise tai levitä ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä lietsovia näkemyksiä. Lisäksi ne ovat luvanneet puuttua kaikenlaiseen rasistiseen käyttäytymiseen.

"Kuntavaalit on hyvä paikka osoittaa, miten puolueet toteuttavat rasisminvastaisia sitoumuksiaan käytännössä", Mattila toteaa.

Vetoomuksen rasismista vapaista kuntavaaleista voi käydä allekirjoittamassa osoitteessa: ihmisoikeusliitto.fi/kuntavaalivetoomus. Vetoomus toimitetaan puoluejohtajille ehdokasasettelun päätyttyä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia