Fidžillä edessä pitkä toipuminen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Fidžillä edessä pitkä toipuminen

Trooppinen sykloni on varautumisesta huolimatta todennäköisesti tuhonnut monen toimeentulon.

YK, avunantajat ja Fidžin hallitus arvioivat parhaillaan sykloni Winstonin maalle aiheuttamia tuhoja. Ainakin 21 ihmisen arvioidaan kuolleen, ja lähes 8 200 ihmistä on yhä evakuointikeskuksissa. Uhriluku saattaa kuitenkin nousta, sillä kaikilla pienillä ja syrjäisillä saarilla ei ole vielä käyty.

Hirmumyrskyluokitusten pahimpaan eli viidenteen luokkaan kuuluva Winston iski eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevalle, 900 000 asukkaan Fidžille viikonloppuna. Tuulenpuuskat olivat pahimmillaan 320 kilometriä tunnissa, mikä tekee myrskystä yhden alueen pahimmista koskaan.

Myrsky vei Fidžiin kuuluvilla saarilla taloista kattoja, kaatoi puita ja sähkölinjoja ja pani joet tulvimaan, kertoo YK uutissivuillaan. Kokonaisia kyliä on tuhoutunut.

"Kevytrakenteisista taloista katot ovat lentäneet tiehensä. Tärkeintä on saada ihmiset suojaan, sillä hirmumyrskyn jäljiltä tuulet ja sateet ovat olleet edelleen kovia", kuvailee myös operaatiokoordinaattori Sanna Salmela-Eckstein Punaisen Ristin kansainvälisen liiton Aasian ja Tyynenmeren aluetoimistosta Malesiasta.

YK:n lastenjärjestön Unicefin viestintäedustajan Alice Clementsin mukaan kotien lisäksi myös monen toimeentulo saattoi tuhoutua syklonissa, sillä moni fidžiläinen on riippuvainen maataloudesta ja myrsky todennäköisesti tuhosi satoa.

Tuhosta huolimatta Fidži oli myös varauduttu katastrofiin. YK:n katastrofiriskitoimiston johtajan Robert Glasserin mukaan kuolonuhreja olisi voinut olla enemmän, elleivät hallitus, kansallinen katastrofivaroituskeskus ja ilmatieteen laitos olisi varoittaneet ihmisiä ja kehottaneet heitä siirtymään 735 evakuointikeskukseen, jotka avattiin ennen syklonin saapumista.

Myös paikallinen Punainen Risti oli varautunut myrskyihin hyvin, kertoo Salmela-Eckstein.

"Heillä on ollut avustustavaroita 22 kontissa eri saarilla, joista avustustarvikkeita on päästy jakamaan nopeasti. Vapaaehtoiset valjastettiin avuksi jo perjantaina, ja parhaillaan Punaisen Ristin arviointitiimit arvioivat myrskytuhoja ja avuntarvetta eri alueilla", hän sanoo.

Fidži on jo saapunut apua myös Australiasta ja Uudesta-Seelannista, jotka muun muassa tekevät kartoitusta tuhoista lentokoneella.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia