Egypti jäädytti tunnettujen ihmisoikeusjärjestöjen varat | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Egypti jäädytti tunnettujen ihmisoikeusjärjestöjen varat

Sekä EU että ihmisoikeusjärjestöt ovat älähtäneet toimenpiteestä, jonka seurauksena järjestöjä ja niiden työntekijöitä voidaan tuomita myös vankilaan.

Egyptiläinen tuomari on jäädyttänyt kolmen tunnetun ihmisoikeusjärjestön sekä viiden ihmisoikeuspuolustajan varat. Kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan päätös saattaa merkitä sitä, että järjestöt lopulta lakkautetaan ja työntekijät voivat saada rikossyytteen sekä jopa 25 vuoden vankilatuomion.

Jäädytysmääräys koskee Cairo Institute for Human Rights Studies-, Hisham Mubarak Law Center- ja Egyptian Center on the Right to Education -järjestöjä. Lisäksi niiden johtajien varat on jäädytetty. Myös kahden muun egyptiläisjärjestön johtajan tai perustajien varat on jäädytetty.

Jäädytykset ovat osa pitkään jatkunutta, mutkikasta oikeustapausta, jossa monien järjestöjen epäillään saaneen laittomasti ulkomaista rahoitusta. Egyptissä on kiellettyä käyttää ulkomaista rahoitusta esimerkiksi kansallisten intressien vastaiseen ja "epävakauttavaan" toimintaan, mutta kiellettyä toimintaa ei ole määritelty tarkasti.

Nyt tehtyä päätöstä pidetäänkin poliittisena. Muun muassa EU:n ulkosuhdehallinto sekä kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat olleet tuomiosta pöyristyneitä.

"Egyptin viranomaiset käyttävät tapausta keinona murskata maan ihmisoikeusliike. Samaan aikaan hallituksen brutaalit toimet toisinajattelijoita kohtaan eivät osoita mitään loppumisen merkkejä, ja pakkokatoamisista ja kidutuksista on tulossa valtion politiikkaa. Egypti tarvitsee näitä kriittisiä ääniä enemmän kuin koskaan", sanoo Philip Luther, Amnestyn Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan johtaja järjestön tiedotteessa.

Egyptin ihmisoikeustilanne on heikentynyt etenkin heinäkuusta 2013 lähtien, jolloin armeija syrjäytti presidentti Mohamed Mursin. Viime vuosina viranomaiset ovat sulkeneet ihmisoikeusjärjestöjä, jäädyttäneet niiden varoja, langettaneet matkustuskieltoja ja tuominneet työntekijöitä vankeusrangaistuksiin.

Maaliskuussa YK:n ihmisoikeusvaltuutettu kertoi, että satoja järjestöjä on suljettu ja lukuisia ihmisoikeuspuolustajia on asetettu syytteeseen marraskuusta 2014 alkaen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia