Ananasmehututkijaa uhkaa vuosien oikeusprosessi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ananasmehututkijaa uhkaa vuosien oikeusprosessi

Finnwatch kerää parhaillaan tukea Thaimaassa kunnianloukkaussyytteessä olevan tutkija Andy Hallin tukemiseksi, kertoo järjestön toiminnanjohtaja Sonja Vartiala.

Finnwatch kerää parhaillaan tukea Thaimaassa kunnianloukkaussyytteessä olevan tutkija Andy Hallin tukemiseksi. Vaikka tuomiota ei tulisikaan, oikeusprosessi tulee luultavasti olemaan pitkä, kertoo järjestön toiminnanjohtaja Sonja Vartiala.

"Vastaavissa tapauksissa oikeusjutut ovat kestäneet jopa 10 vuotta. On vaikea sanoa, tuleeko tuomiota, mutta jo oikeuskäsittely estää hänen toimintaansa", Vartiala toteaa.

Hall teki kenttätutkimuksen thaimaalaisen Natural Fruit Companyn työntekijöistä Finnwatchin tammikuussa ilmestynyttä Halvalla on hintansa -raporttia varten. Hallin haastattelemien työntekijöiden mukaan yhtiö muun muassa maksaa siirtotyöläisille laittoman pieniä palkkoja ja teettää ylitöitä mielivaltaisesti.

Suomeenkin ananasmehutiivistettä toimittanut yhtiö kieltäytyi kommentoimasta raportin väitteitä ja haastoi julkaisun jälkeen Hallin oikeuteen kunnianloukkauksesta. Syytteitä on nostettu kaksi: toinen yleisemmin kunnianloukkauksesta, toinen lausuntojen levittämisestä internetissä.

Hall ja Finnwatch seisovat edelleen raportin väitteiden takana.

"Kyseessä on aika tyypillinen ihmisoikeuspuolustajia koskeva häirintätapaus – sananvapautta vastaan yritetään taistella oikeusteitse", Vartiala toteaa.

Hänen mukaansa Finnwatch pyrkii nyt kanavoimaan Hallille resursseja sekä kampanjoimaan tämän puolesta kansainvälisen ay-liikkeen ja ihmisoikeusjärjestöjen kanssa. Järjestö on saanut epävirallista tukea myös Suomen ulkoministeriöltä.

Ajojahti menossa?

Hallin tapauksen ensimmäinen kuuleminen on huhtikuun 1. päivänä, jolloin päätetään, aloitetaanko oikeudenkäynti. Vartialan mukaan on epätodennäköistä, ettei oikeudenkäyntiä tulisi.

Hall itse on tällä hetkellä Burmassa. Häntä uhkaavat kahden vuoden vankeusrangaistus, sakot ja yhtiön vaatimat 7,7 miljoonan euron vahingonkorvaukset.

Tapaus vaikuttaa Vartialan mukaan Finnwatchinkin työhön – työaikaa joudutaan nyt käyttämään Hallin tukemiseen. Kyseessä on järjestölle myös oppimisen paikka.

"On syytä arvioida tällaisia riskejä paremmin kuin mitä tähän asti olemme tehneet", Vartiala toteaa.

Vartiala uskoo, että syy siihen, miksi juuri Hall on haastettu oikeuteen, on halu vaientaa tutkija. Hall on tutkinut Thaimaassa aiemminkin siirtotyöläisten oloja.

"Hän on Thaimaassa epämiellyttävä kiusa monillekin tahoille ja on tutkinut pitkään siirtotyöläisten oikeuksien toteutumista. Voi nähdä, että kyseessä on osa isompaa ajojahtia hänen päänsä menoksi", Vartiala toteaa.

Kommentit

Lähettänyt Hankintaketjujalassa (ei varmistettu) 15.3.2013 - 15:08

Uskaltaako tätä kommentoida vai uhkaakohan siitäkin vuosien oikeudenkäynti. Olen kuullut sanottavan: "sellaiset firmat jotka polkevat räikeästi ihmisen perusoikeuksia, työoikeuksia ja sitten vielä sensuroivat parhaansa mukaan toimittajia ovat vähintäänkin tuhmia!" Jälleen esimerkki siitä, miten pelikenttä on kallellaan. Yritykset sopivat toimintatavoista asioita valtiona valtiossa.  Valtioiden asema "voimistuu" kun auttavat yrittäjiä saamaan lisää mehua myllyyn. Yritykset lähettävät Suomen paineen alla "kyselyn" alihankkijoille. Systeemi ei toimi. Jotenkin pitäisi saada enemmän firmoille ja maiden hallituksille, virkamiehille todistetuksi se, että hyvät työolot parantavat tuottavuutta, lisääväät kysyntää.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia