Amnesty: EU:n otettava ainakin 300 000 pakolaista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: EU:n otettava ainakin 300 000 pakolaista

"Monet hallitukset ovat olleet kykenemättömiä auttamaan turvapaikanhakijoita järjestäytyneesti ja sivistyneesti", sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja.

EU:n pitäisi ottaa seuraavien kahden vuoden aikana vastaan ainakin 300 000 pakolaista unionin ulkopuolelta, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tänään julkaisemassaan uudessa pakolaisten suojelua käsittelevässä strategiassaan.

Järjestön mukaan jako voitaisiin toteuttaa joko olemassa olevien kiintiöpakolaisohjelmien puitteissa tai EU:n oman velvoittavan ohjelman puitteissa. Lisäksi strategiassa ehdotetaan muun muassa turvallisten ja laillisten maahantulokeinojen luomista, jotta tulijoiden ei tarvitsisi turvautua vaarallisiin merireitteihin.

Amnestyn mukaan Euroopan johtajien vastauksesta pakolaiskriisiin on puuttunut yhtenäisyys, johtajuus, kunnianhimo ja myötätunto.

"Vaikka vain murto-osa pakolaisista hakee turvaa Euroopasta, monet hallitukset ovat olleet kykenemättömiä auttamaan turvapaikanhakijoita järjestäytyneesti ja sivistyneesti. Ne eivät ole pystyneet suoriutumaan ihmisoikeussopimusten velvoitteista suojata pakolaisia. 350 000 hädänalaista ihmistä on saanut Euroopan sekaisin", kritisoi järjestön Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson blogikirjoituksessaan.

EU:n sisäministerien on määrä käsitellä pakolaiskriisiä maanantaina Brysselissä. EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ehdotti odotetusti tänään pitämässään puheessa yhteensä 160 000 turvapaikanhakijan vastaanottamista EU:hun sitovien kiintiöiden avulla. BBC:n siteeraaman Junckerin mukaan kyse on inhimillisyydestä ja ihmisarvosta. Hän ehdotti myös Dublin-asetuksen uudelleenarviointia.

Suomen hallituksen on määrä päättää kantansa asiaan lähipäivinä.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR arvioi eilen, että pelkästään Välimeren kautta saapuu Eurooppaan tänä ja ensi vuonna yhteensä ainakin 850 000 ihmistä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia