Afrikan hyvän johtajuuden palkinto jäi taas jakamatta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Afrikan hyvän johtajuuden palkinto jäi taas jakamatta

Palkinto on kymmenen vuoden aikana jaettu vain neljä kertaa, mutta se johtuu siitä, että rima on korkealla, palkintolautakunta sanoo.

Hyvää hallintoa ja johtajuutta Afrikassa edistävä Mo Ibrahim -säätiö on jättänyt jälleen myöntämättä Afrikan hyvän johtajuuden palkinnon. Kyseessä ei ole poikkeustapaus, sillä palkinto on jaettu kymmenen vuoden aikana vain neljä kertaa.

Syynä on se, ettei sopivaa ehdokasta taaskaan löytynyt. Palkinnon perustaneen sudanilaistaustaisen liikemiehen Mo Ibrahimin mukaan (pdf) kriteerit ovat tarkoituksella tiukat. Jo perusehtona on, että palkittu on afrikkalainen valtionpäämies tai hallituksen pää, joka on jättänyt virkansa viimeisten kolmen vuoden aikana, joka on valittu demokraattisesti ja jonka valtakausi on kestänyt perustuslain säätämän ajan.

Viime vuosina tällaisia johtajia ei ole aina ollut helppoa löytää, sillä monet presidentit, kuten viime vuonna Burundin ja Ugandan johtajat, ovat takertuneet valtaan.

Palkinnon myöntämättä jättäminen onkin herättänyt kysymyksiä Afrikan johtajien tasosta, mutta palkintokomitean puheenjohtajan Salim Ahmed Salimin mukaan kyse ei ole huonosta johtajuudesta.

"Palkinnon rima on ollut alusta alkaen hyvin korkealla. Palkinto ei anna tunnustusta hyville johtajille – joita Afrikassa on paljon – vaan todella poikkeuksellisille hahmoille, jotka ovat harvassa. Ei siis ole yllättävää, että kaikkina vuosina palkintoa ei ole jaettu", hän kirjoittaa Qz.com-verkkojulkaisussa.

Hän muistuttaa, että afrikkalaisjohtajat joutuvat kohtamaan mantereen vakavat ongelmat usein pienemmillä resursseilla ja institutionaalisella tuella kuin kollegansa muualla maailmassa.

Mo Ibrahim -palkinnon rahallinen arvo ylittää jopa Nobel-palkinnon. Sen voittaja saa viisi miljoonaa dollaria kymmenen vuoden aikana sekä sen jälkeen 200 000 dollaria vuodessa loppuikänsä ajan. Esimerkiksi vuoden 2011 palkittu, Kap Verden presidentti Pedro Pires on perustanut rahoilla hyvän johtajuuden instituutin. Viimeksi palkinnon sai viime vuonna Namibian entinen presidentti Hifikepunye Pohamba.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia