Terveys | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Terveys

Köyhiä maita piinaavaa koleraepidemia ei ota laantuakseen – Tappavan taudin saaminen hallintaan vaatisi vakaita olosuhteita, reilumpaa rokotetuotantoa ja lisää rahaa

Vapaaehtoinen kaataa nestettä mukiin naiselle, jolla on pikkulapsi sylissään.

Köyhiä maita piinaavaa koleraepidemia ei ota laantuakseen – Tappavan taudin saaminen hallintaan vaatisi vakaita olosuhteita, reilumpaa rokotetuotantoa ja lisää rahaa

Koleratapausten määrä kasvaa neljättä vuotta putkeen, ja tänäkin vuonna lähes 800 000 ihmistä on sairastunut. ”Jos vaihtoehtona on olla kokonaan ilman vettä tai juoda saastunutta vettä, ihmiset valitsevat jälkimmäisen”, kertoo Zimbabwessa työskentelevä Suomen Punaisen Ristin maajohtaja Michaela Södergård.

Alle 5-vuotiaita kuolee vähemmän kuin koskaan aikaisemmin – Raportti muistuttaa perusterveydenhuollon tärkeydestä

Kumihansikkain verhotut kädet käsittelevät ruiskua.

Alle 5-vuotiaita kuolee vähemmän kuin koskaan aikaisemmin – Raportti muistuttaa perusterveydenhuollon tärkeydestä

Maailmassa kuoli vuonna 2022 lähes viisi miljoonaa alle 5-vuotiasta. Määrä on 2000-luvulla laskenut mutta viime vuosina kehitys on hidastunut, kertoo YK.

Zimbabwen terveydenhoito on romahduspisteessä – Lääkäreitä on 3 500, väestöä 15 miljoonaa

Miehiä ja naisia hoitajan asussa.

Zimbabwen terveydenhoito on romahduspisteessä – Lääkäreitä on 3 500, väestöä 15 miljoonaa

Lokakuussa kuolleesta muusikko Garry Mapanzuresta on tullut Zimbabwen rapautuvan terveydenhuollon symboli. Potilaita kuolee, koska pulaa on niin henkilökunnasta, lääkkeistä kuin välineistäkin. Myös korruptio ja nepotismi heikentävät terveydenhuoltojärjestelmää.

Sierra Leonessa yritetään estää uusien tautien leviäminen ihmisistä eläimiin – Simpanssien suojelualue suojelee myös ihmisiä

Simpansseja tarhassa.

Sierra Leonessa yritetään estää uusien tautien leviäminen ihmisistä eläimiin – Simpanssien suojelualue suojelee myös ihmisiä

Viimeistään koronapandemian jälkeen on ymmärretty, että ihmisten, eläinten ja ympäristön terveys on osa samaa kokonaisuutta. Sierra Leonessa suojellaan simpansseja, jotta taudit eivät leviäisi. Villieläinten metsästys kuitenkin vaikeuttaa tautien torjumista.

WHO: Tuberkuloosidiagnoosit lisääntyneet, mutta ”meillä on mahdollisuus kirjoittaa tuberkuloosin tarinan viimeinen luku”

Käsi sinisessä kumihansikkaassa ja muovilappu, jossa lukee "biohazard tuberculosis".

WHO: Tuberkuloosidiagnoosit lisääntyneet, mutta ”meillä on mahdollisuus kirjoittaa tuberkuloosin tarinan viimeinen luku”

Koronapandemia vaikeutti monien tartuntatautien, kuten tuberkuloosin, hoitoa. Hoitoonpääsy on alkanut WHO:n mukaan palautua, mutta tuberkuloosi on yhä maailman toiseksi vaarallisin tartuntatauti.

Raportti: Yli puolella maailman väestöstä ei ole tärkeimpiä terveyspalveluita

Kyltti, joka osoittaa terveysklinikalle.

Raportti: Yli puolella maailman väestöstä ei ole tärkeimpiä terveyspalveluita

Terveyspalveluiden koheneminen ei ole edistynyt viime vuosina globaalisti oikeastaan lainkaan, sanovat WHO ja Maailmanpankki. Monelle terveyspalvelut ovat myös katastrofaalisen kalliita.

Tilaa aihepiirin Terveys RSS-syöte