Siirtolaisuus ja pakolaisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Siirtolaisuus ja pakolaisuus

UNHCR: Neljä miljoonaa pakolaislasta ei käy koulua

Alakouluikäisiä syyrialaislapsia luokassa

UNHCR: Neljä miljoonaa pakolaislasta ei käy koulua

Miljoonat pakolaislapset eivät pääse kouluun. Määrä on noussut puolella miljoonalla vain yhden vuoden aikana, selviää YK:n pakolaisjärjestön raportista.

Afrikasta pois pyrkivät kerääntyvät nyt Beniniin – Cotonou toivottaa tulijat tervetulleiksi

Tyttö istuu kadulla

Afrikasta pois pyrkivät kerääntyvät nyt Beniniin – Cotonou toivottaa tulijat tervetulleiksi

Benin on monille afrikkalaisille välietappi matkalla Pohjois-Afrikkaan ja Eurooppaan. Cotonoussa ei tarvitse pelätä poliisin ahdistelua, mutta ihmissalakuljettajat ovat jo löytäneet paikalle.

Raportti: Saharan eteläpuolisessa Afrikassa viime vuonna ennätysmäärä pakolaisia – suurin osa vain viidestä maasta

Kottikärryjä työntäviä ihmisiä pakolaisleirillä

Raportti: Saharan eteläpuolisessa Afrikassa viime vuonna ennätysmäärä pakolaisia – suurin osa vain viidestä maasta

Pakolaisia oli maailmassa vuonna 2017 eniten sitten toisen maailmansodan. Pakolaisten määrä on kasvanut erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, mutta kärkisijaa pitää edelleen Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän alue.

Ensimmäinen globaali siirtolaisuussopimus hyväksyttiin ilman Yhdysvaltoja

YK:n siirtolaisuussopimuksen neuvottelijoita kädet ylhäällä

Ensimmäinen globaali siirtolaisuussopimus hyväksyttiin ilman Yhdysvaltoja

YK:n jäsenmaat ovat hyväksyneet ensimmäistä kertaa siirtolaisuuden hallintaan pyrkivän sopimuksen. Sopimus on kuitenkin ei-sitova, Yhdysvallat jättäytyi pois prosessista jo aiemmin ja nyt Unkari harkitsee, ettei se hyväksykään sopimusta.

Yhdysvaltain siirtolaispolitiikka käytännössä: Katy Rodriguez oli neljä kuukautta erossa pojastaan

Nainen pehmoleluja kädessä, taustalla mies lapsi sylissä

Yhdysvaltain siirtolaispolitiikka käytännössä: Katy Rodriguez oli neljä kuukautta erossa pojastaan

Elsalvadorilainen Katy Rodriguez valitsi mieluummin karkotuksen kuin pidemmän eron pojastaan jäätyään kiinni luvattomasta maahantulosta Teksasissa. ”Kun he viimein antoivat minulle lapseni takaisin, tunsin suunnatonta iloa”, hän kertoo.

Kodeistaan paenneiden määrä kasvoi uuteen ennätykseen – ”kukaan ei valitse pakolaiseksi ryhtymistä”, muistuttaa YK:n pakolaisjärjestö

Lapsia leijojen kera

Kodeistaan paenneiden määrä kasvoi uuteen ennätykseen – ”kukaan ei valitse pakolaiseksi ryhtymistä”, muistuttaa YK:n pakolaisjärjestö

”Minun viestini maailmalle on, että en halua olla pakolainen. Haluan mennä takaisin kotiini Myanmariin, mutta haluan elää turvassa ja rauhassa”, kertoi Mutaybatu-niminen pakolainen YK:n pakolaisjärjestölle. Tänään julkaistujen tilastojen mukaan viime vuoden lopulla maailmassa oli 68,5 miljoonaa kodistaan paennutta ihmistä.

Tutkimus: Siirtolaisten salakuljetuksen tuotolla rahoittaisi koko EU:n humanitaarisen avun – lailliset reitit yksi ratkaisu

Ihmisiä rautatien liepeillä

Tutkimus: Siirtolaisten salakuljetuksen tuotolla rahoittaisi koko EU:n humanitaarisen avun – lailliset reitit yksi ratkaisu

Salakuljettajat mainostavat toimintaansa usein pakolaisleireillä tai sosiaalisissa verkostoissa, käy ilmi ensimmäisestä globaalista ihmissalakuljetusta käsittelevästä tutkimuksesta.

Tilaa aihepiirin Siirtolaisuus ja pakolaisuus RSS-syöte