Kreikan talouskriisi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kreikan talouskriisi

YK-asiantuntija Kreikan kriisistä: Ei säästöjä ihmisoikeuksien kustannuksella

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

YK-asiantuntija Kreikan kriisistä: Ei säästöjä ihmisoikeuksien kustannuksella

Myös sosiaaliset näkökohdat on otettava huomioon, kun uusista säästötoimista päätetään, sanoo YK:n velka-asiantuntija.

Kreikan siirtolaiskriisi pahenee

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kreikan siirtolaiskriisi pahenee

Velan ahdistama Kreikka ei pysty huolehtimaan siirtolaisista, joita tulee jo noin tuhat päivässä.

Järjestö: Säästötoimet heikentäneet Kreikan ihmisoikeustilannetta

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Järjestö: Säästötoimet heikentäneet Kreikan ihmisoikeustilannetta

Myös EU-maat ovat osaltaan vastuussa taloudellisten ja poliittisten oikeuksien kaventumisesta Kreikassa, sanoo kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö.

Talouskurimus sai kreikkalaiset auttamaan toisiaan

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Talouskurimus sai kreikkalaiset auttamaan toisiaan

Kreikan talous on osoittanut toipumisen merkkejä, mutta tavallisilla kansalaisilla menee yhtä huonosti kuin ennenkin. Solidaarisuusprojektit sen sijaan kukoistavat, kertoo aktivisti Georgia Bekridaki.

Energian ja veden yksityistäminen suututtaa Kreikassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Energian ja veden yksityistäminen suututtaa Kreikassa

Hallitus aikoo pilkkoa julkisen energiayhtiön ja yksityistää osan energiantuotannosta.

Brutaali väkivalta pesiytynyt Kreikan poliisiin

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Brutaali väkivalta pesiytynyt Kreikan poliisiin

Ihmisoikeusjärjestön tuoreen raportin mukaan Kreikan poliisivoimia vaivaa syvään juurtunut rasismi ja rankaisemattomuuden kulttuuri.

Talouskriisi romahdutti lehdistönvapauden Kreikassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Talouskriisi romahdutti lehdistönvapauden Kreikassa

Kriisimaa on pudonnut Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausindeksissä 50 sijaa viimeisen viiden vuoden aikana.

Tilaa aihepiirin Kreikan talouskriisi RSS-syöte